sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Riisut mun siipeni, et jätä mitään huomiseen.

Uniklubia. Sattuu. Mä nukuin ihan hyvin, mutta unet. Taas. Liian eläviä, mä alan inhota mun alitajuntaa. Se kiusaa mua tahallaan, kyllä siitä on kiva nähdä unia, mutta kun mä haluan nähdä sen itsensä... Kroppa ei osaa nukkua enää sängyssä, se on aikalailla hätää kärsimässä tässä.

Tuli sellanen tunne, että haluan kesän. Olkoonkin, että pelkään sitä. Kesäkuusta tulee hirveä. Mitä ihmettä mä teen sen koko ajan? Kidutus alkaa jo neljän viikon päästä, lähden ilmeisesti Uuteenkaupunkiin, sieltä sitten viikoksi kouluun, koulujenloppu Helsingissä, tulen sieltä kotiin ja kärsin viikon, jonka jälkeen oon mahdollisesti pari päivää taas hyvällä fiiliksellä, sitten jään taas yksin. Inhottaa ajatella näin, mutta mä oon hirvittävän suurella todennäköisyydellä kauheeta seuraa koko kesäkuun ajan. Äitikin järkkää kaiketi jotain sukulaissynttäreitä ensimmäiseks lomaviikonlopuks, sitten me kai pidetään Sannin kanssa yhteissynttärit kun se sellasia toivo, muusta en nyt sitten tiedäkään. Ärsyttää murehtia kesää nyt, mutten voi mitään. Olispa jo juhannus, lähtisin riparille ja sais taas vähän muuta ajateltavaa...

Uh. Kahdeksantoista työpäivää vielä, jakso on melkein puolivälissä. Menee hyvin, mulla on mielestäni hyvät mahdollisuudet kolmoseen. Mutta eihän sillä oikeastaan ole väliä, jos pääsen Tykkiin, se on siinä. Muuten mä joudun miettimään hommaa uudelleen... En oikein innostu muista lukioista, en vaan mahda sille mitään. Tavallaan mietin sitäkin, että voisin vielä hakea yhteen paikkaan.... Se tarkottais kuitenkin muuttoa pois kotoa, tosin paljon lähemmäs tällä kertaa. Voisin käydä täällä pariin kertaan viikossa. En vaan tiedä.

Ajattelin eilen, että tänään ois voinut lähteä keskustaan. No, en ehtinyt tehdä havainnointitehtävää, huone täytyy edelleenkin siivota ja tavarat purkaa, eli se suunnitelma meni siinä. Huomenna on kai pakko lähteä sinne koskenrantaan... Tiistaista en tiedä, ilmeisesti jotain jännää emosimbojen kera. Mä odotan eniten nyt kyllä sitä, että näen Samin, koska mun Hate Heartsit ♥ Ja vähitellen alkaa jännittää ensi lauantaikin, Nuorisopäivät tosiaan. Ei siinä muuten mitään, mut esiinnyn siellä rippikoulukanavassa lauantaina. Bongatkaa Hongkongista kertova näytelmä ja punapää sinisessä paidassa. Toivottavasti en saa paniikkikohtausta, ei olis kyllä erityisen yllättävää.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

She is cursed and tonight we die.

Illalla piirsin. Silmä, nenä, huulet, viuhka kasvojen eteen, paperi mustemmaksi. Lopetin. Rupesi tuntumaan tyhmältä, ja totesin, että kello alkaa olla liikaa. Tänä aamuna heräsin seitsemän aikoihin kellon pirinään, mietin taas hetken, että miten mä tähän asentoon olen päätynyt, kömmin ylös ja vedin vaatteet päälle. Joskus vartin yli kahdeksan ajettiin iskän kanssa Prismalle tankkaamaan, puoli yhdeksän lähdettiin moottoritielle. Kymmenen maissa oltiin opistolla, eli hieman turhan nopeasti ajettiin, mutta ei se mitään... Pakattiin mun kamat autoon, ajettiin takaisin, matkalla käytiin kolmessa huonekalukaupassa. Mulla on nyt sänky, hieman vierastan tätä, tää on niin... Korkea. Ja mua rupes ahdistamaan siellä kaupassa. "Ja vähän leveemmälle voi olla käyttöäkin kun neiti alkaa olla tossa iässä." Ei. Ei saa sanoa noin. Alkaa ahdistaa.

mun sormet on purtu, mun polvi on purtu, paita ja hartiat ja nenä ja posket ja leuka kuolassa ja hiuksia on revitty ja kaikkea, mutta edelleenkin vauvat on ihania. ♥

aattelin eka et noi on miskan tekosia :D:D

Olin pudota sängyltä, hyvä LP.... Sukulaisia tosiaan oli eilen kylässä, sain pidellä tädin nuorimmaista ensimmäistä kertaa sylissä ja se oli ihana! Oon niin rakastunut siihen, sellainen pieni sinisilmäinen palleroinen, muutama kuukausi ikää, se yritti syödä mun sormet ja polvet ja kisko hiuksista ja höpötti kaikkea ja voi. Että niin, niitä kitaristeja onkin turha pelätä, jokeltelevat pikkuiset on suurempi uhka. Tai sitten uhmaikäiset kiukuttelevat ja nauravaiset pikkuherrat, mä haluan kotiin sellasen. Okei lopetan.

Mm. Mun on kirjoitettava oppimispäiväkirja, havainnointitehtävä ja siivottava ja purettava kamat ja sisustettava. Ajattelin kokkaillakin vielä tänään, eli tiukkaa tekee. Ei se mitään, mulla on aikaa...

torstai 26. huhtikuuta 2012

My arms get cold.

Your three sides of my excited circle, two lovers, juxtapose with your ways
Broken window frames color her eyes in with black lines
Let it all run down, let it all run down

It's one way to afford a horizon, cause in my opinion
It's one way to say we're abandoned, and we don't belong here at all


Theres no explanation or forewarning underneath, all the crimson linings
We approach the streets with a clear conscience we'll survive
Let it all fall down, let it all fall down


It's one way to afford a horizon and not to mention
It's one way to say were abandoned and we don't belong here at all

And romance just is


Slow it all down, the damage is done

Play the music loud, don't make a sound
Lets raise a toast to a sad story, and a dirty cup, and a dirty cup
You made it, you made it hurt so bad
You made it hurt, so bad

With a little poison we can burn this whole place down, to the ground again


Suihkusta päästyäni pakotan itseni siihen. Ennen kuin se tapahtuu väärin. Kaikki lupaukset, valat, sopimukset, en voi antaa niiden raunioitua. Taas.



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

I'm holding on to every word.

There is no substitute
No one else is you
No one else is you
I'm falling into someone's eyes
Come make me feel alive

Eilinen. En tiedä. Hymyilyä. Kärsimättömyyttä, kirkumista, silittelyä, pari mustelmaa. Sekosin taas bussien kanssa, myöhästyin muutamasta ja säädin runsaasti, ensin jäin Aleksanterin kirkolla, kävelin Pyynikintorille, sieltä kävelinkin sitten Koskipuistoon ja vasta sitten pääsin bussiin... Ois vaan pitänyt opetella ne aikataulut syksyn aikana, nyt en enää pysty, ne vaihtuu taas kohta. Kuitenkin. Melkeen saatiinki sitä Miskan hissantyötä tehtyä. Ei se tosin mua haittaa, jos ihan rehellisiä ollaan...

Olin soittanut äitille eilisaamuna. Viideltä. Puoliunessa. Ne oli pelästyneet, että oonko edes kotona. En sitten tiedä, kävikö ne tarkistamassa asiaa... Hämmentävää. Ja kroppa tuntuu hassulta, oon taas nukkunut jotenkin hassusti. Tosin kaverihan totes, ettei ole ihme jos selkään sattuu, kun sellasissa asennoissa kerran nukun. Mutta no, eipä se mitään. Niin kauan ku pystyn liikkumaan kaikki on okei. Sittenkin kaikki on okei, kun makaan keittiön lattialla pilkkomassa itelleni salaattia, koska en pysty seisomaan kivun takia... Kaikesta kivusta huolimatta se oli vähän koominen aamu, onneksi kukaan ei nähnyt, saattaisi vielä pitää mua hulluna. Lievää sarkasmia havaittavissa.

Jaa. Mä tuijotin saunassa ollessani putkia, mietin, että haluaisin itkeä. Parina iltanahan mä olen nyt onnistunut tirauttamaan muutaman kyyneleen, muutaman hiljaisen pisaran poskille. Ei riitä. Mä en itkenyt viikonloppunakaan. Paikka ei enää aiheuttanut tunnekuohua, illat vain. Ja silloinkin mä vaan olin rauhallinen, pintapuolisesti ainakin, järkevä enkä itkenyt... Alan inhota itteäni taas vähän enemmän, miten se voi olla niin vaikeaa? Itkeä silmät päästään edes yhtenä iltana. Aiemmin mä inhosin itkeäni, koska itkin aina. Nykyään haluaisin ampua aivoni pellolle saman tien, koska en saa itkettyä. Että jee. Jos elämäntilanne ei ois tämä mikä se nyt on, niin voi morjens, en kirjottais tätä nyt.

Hmm. Töissä jaksan oikeastaan vain yhden pojan takia. Sellaisen ihanan. Hymyileväinen, nauravainen, itsepäinen, hellyydenkipeä, estoton, niin sitä voisi kuvailla. Antaa ottaa syliin, paijata ja tuijottaa vain niillä suurilla silmillään hymyillen iloisesti. Jos mä ikinä saan pojan, haluaisin sen olevan sellainen. Vilpitön lapsi. Se on tasan sellainen kuin on. Jollain tavalla mulle tulee siitä Miska mieleen. Ainakin eilisen perusteella, olkoonkin, että ainoastaan toinen leikki kokovartalolukkoa. Hymyilyttää.

Niin. Huone pitäs siivota. Kirjoittaa havainnointitehtävä. Suunnitella, miten näytän osaamiseni näyttöjaksolla. Keksiä ohjaustuokiot. Järjestää aikaa ton kokovartalolukkoni kanssa, että rauhottusin vähän. Mulla on kysymyksiä päässä ihan liikaa. Töissä sanotaan, että kysy vain, jos tulee jotain mieleen. Mutta kun ne kysymykset ei kuulu töihin... Koskaan ei ole oikeaa hetkeä. Mä en ala avautua liian monen ihmisen ympäröimänä, en suostu siihen. Yksikin ylimääräinen on liikaa. Ja mua ahdistaa. Haluan kysyä ne kysymykset. Suunnittelin jo yhden puheen, en sitten joudukaan pitämään sitä, ajattelin kyllä silti sen pitää. Koska mä haluan perusteluja edelleenkin. Se saa luvan antaa mulle ne, tai mä pistän pystyyn sellaisen episodin että koko perhe menee tolaltaan, olen pahoillani, mutta joskus on vain pakko.

Lauantaina opistolle, täytyy muistaa ilmoittaa siitä huomenna. Huomenna teen kaiken mitä pystyn. Mulla ei oikein ole vaihtoehtoja. Ja jos jätän tekemättä, jään jumittamaan tähän hetkeen, missä mitään ei vain tule. Ihan kuin olisi kuollut.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

The curtain's closed.

Hmm. Soittolistalla HIM, Cinema Bizarre, Escape The Fate, My Chemical Romance, Automatic Loveletter ja Black Veil Brides. Jännää. Töissä oli mahtava päivä, lapset oli levottomia ja ulkona oli loistava kurakeli, mä tykkäsin. Koska levottomat ja vilkkaat lapset on ihania, ja ulkoillessa ne ei tylsisty, jos on tarpeeksi rapaa jossa leikkiä. Okei, sisälle siirtyminen on kauheeta, kun sulla on siinä kakskymmentä kurasta lasta, kaikkien vaatteet litimärkiä ja osan naama mudassa ja sitä rataa. Mutta silti, että mä olin innoissani koko päivän, se vaan hurahti siinä ohitse. Toki siihen vaikuttaa sekin, että ulkona oli noin loistava keli, ja mä tiedän, että huomenna oon silleen lievällä asdf-fiiliksellä aamusta lähtien. Ei se mitään.

Kirjoitin eilen taas vajaat tuhat sanaa oppimispäiväkirjaa. Kivastihan se meni, istuskelin tunnin siinä selittelemässä kaikenlaista. Silti mä tykkäisin enemmän kirjoittaa jotain kunnon ainetta, toi on tavallaan tylsää. Toki analysoin siinä itseäni ja ryhmää ja kaikenlaista toimintaa, kerron ajatuksiani ja havaintojani, mutta niin. Silti. Tavoitteena olis, että tosta oppimispäiväkirjasta tulis noin 8000 sanaa pitkä, koska jokainen viikko on noin tuhat sanaa. Haluan vähän haastetta tähän hommaan, siinä pitää olla vain vähän sellaista joutavaa turinaa ja enemmän asiatekstiä. Nyt pitäis kuitenkin keskittyä havainnointitehtävän tekemiseen, siitä kun sais sellaisen pari sivusen nii ois aika kiva. Joo.

Roosa tossa piti pienen luennon pukupaniikistaan, raukkaparka ei tiedä, mitä pukee päättäjäistansseihin päälleen... Hieman tylsää, ilmeisesti se on sit perus musta puku, valkoinen paita ja musta kravatti, koska parilla on beige mekko. Ikävää Roosan kannalta. Mä nauran edelleen omalle mekolleni, mitä pidin niissä tansseissa viime keväänä. Okei, mä purin sen toissaviikonloppuna, tarvitsin vetoketjua, ja se mekko näytti ilman boleroa ja alushametta siltä, että olisin karannu pornoleffan kuvauksista. Hehheh. Nyt mun pitäisi ommella noi pari mekkoa loppuun, huomenna vois siis käydä vähän Eurokankaassa ennen Tesomalle siirtymistä. Polyesterilanka loppui ja puuvilla on liian haperoa, sillä tehdyt ompeleet ei kestä kauaa runsaassa käytössä. Nyt pitäis muutenkin suunnitella vähän vaatteita, ajattelin, että vois ihan huvikseen tehdä mekon, jota en todellakaan vois käyttää missään julkisissa tilaisuuksissa, mut niin. Ehken järkytä äitiä. Sit täytyy ommella yks kangaskassi ja suunnitella se pitsitunika. Ja täytyy metsästää jotkut siistit sukkikset, sit ajattelin, että vois ostaa Cyberistä jotkut verkkosukkikset. Jotain uutta pukeutumiseen taas vaihteeksi, nyt oon hurahtanut haaremeihin ihan totaalisesti, jännää.

Mä muuten nauran, kattelin Petronellan blogia ja kuvat on aika mukavia... Kivat ilmeet mulla. Nyt alan kirjoittamaan sitä havainnointitehtävää, sitten vois tutkia vähän ruokakirjoja, mä ajattelin ruveta kokkaamaan itselleni kunnolla, äitin kanssa keskusteltiin mun ruokatottumuksista viime viikolla kun valittelin vatsakipuja sun muuta, kroppa sekaisin taas. Nythän mun ruokavalio koostuu pääosin leivästä, porkkanasta, juustoista, soijajogurtista, laktoosittomasta maidosta ja muroista... Ei näin. Ajattelin kokeilla jotain kreikkalaista, löysin kaapistani reseptikirjan, jonka Emma sai kaiketi viime kesänä. Tutkin sitä sitten. Sitten voisin vähän aikatauluttaa taas, tänä iltana lähen Emman kanssa lenkille, koska toi sää on rakkaus, keskiviikkona vois näytelmäharkkojen jälkeen hypätä bussista vähän etukäteen ja kävellä kolmisen kilsaa kotiin, torstaille voin hyvinkin tunkea lenkin ja perjantaina lepäillä enemmän tai vähemmän. Lauantaina se ois sit toivon mukaan opistolle kämppää tyhjäämään... Sellaista vaikkapa, katotaan miten jaksan töiden jälkeen. Naurattaa mun ohjaajien erilaiset näkemykset mun työajoista, toinen sanoo, että aina samaan aikaan sen kanssa, toinen ilmotti et lasten läsnäolon mukaan. Katotaan nyt, saan kuitenkin itse vaikuttaa työaikoihini ihan kivasti, saan siirrettyä työaikoja jos tulee menoja. Että kivakiva. Nyt hommiin, hiuksillekin pitäis keksiä jotain tänään, mä alan tavallaan kyllästyä tohon otsikseeni, haluan jotain huolettomampaa ja pitempää. Harmittaa, etten töiden takia nyt mielelläni tekis mitään kamalan erikoista... Kattoo sit.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Look alive, sunshine.

Jännä viikonloppu. Perjantai-iltana nauroin niin että vatsaan sattui ja silmät vuosi. Petronella nauroi mulle koko seuraavan yön, koska nukuin luonnottomasti taipuneena ja leveä hymy huulilla, en tiedä mitä unta näin... Eilen oli kivaa, naurattaa, useamman kerran meille sanottiin että taas ollaan siinä tavallisessa asennossa, mä istun ja Miska makaa pää mun sylissä, useimmiten PS Vitaa pelaten. Kiljuin paljon, kylkiä ja polvitaipeita kutitti, joku päivä taidan vielä kuolla siihen. Mutta ei nyt vielä ole sen aika. Tänä aamuna siivottiin kämppä, pakattiin ja syötiin, käveltiin pari kilsaa bussille kuraisella tiellä, kiljuin taas, koska Miska sai päähänsä ottaa pienen spurtin ja mä en jostain syystä päästänyt sen kädestä irti... Siinä sit juostiin. Bussissa tuijottelin sitä, kun se pelas taas, kuuntelin musaa ja muistelin biisien sanoja, perillä käveltiin kirkolta Mäkkärille ja takaisin, olin yleinen takkiteline jostain kumman syystä. Messusta menin odottamaan bussia Petronellan kanssa, sit pienen säädön jälkeen kotiin, porukat ei olleet huolissaan, ei olleet yrittäneet soittaa mulle, multa meinaan loppu akku eilisiltana. Kotona oon sit syönyt, käynyt suihkussa, nyt siivoan ja kohta kirjoitan oppimispäiväkirjan.

Sellainen viikonloppu. Lyhyesti. Mulla ei ole mitään kuvamateriaalia, kaikilla muilla on. Naamakirjaan tulee kaiketi jotakin... Saa nähdä, ainakin Linda sanoi laittavansa yhden kuvan, tosin se on jo syksyn leiriltä ja kuulosti vähän epäilyttävältä, mutta joo. Anti olla. Huomenna kaheksaan töihin, lahnailen loppupäivän, tiistaina käydään vähän kerhoilemassa ja lupasin auttaa Miskaa jossain esitelmässä tai jossain, kattoo mitä saan aikaan. Nyt siivoan loppuun, vois vaihtaa lakanat ja kaikkea. Jos nyt ensviikonloppuna käytäis siellä opistolla, niin vois hakea julisteet tänne ja alkaa miettiä, mitä laitan seinille. Nyt en jaksais fanityttöillä, muutama inspiroiva kuva riittää. Mä haluan tän huoneen olevan rauhallisempi, avarampi ja antavan mulle enemmän ajatuksia, mielikuvia, joiden pohjalta työstää jotakin.

Amh, mulla muotoutuu novelli päässä, sen vuoksi tällaista tekstiä. Jos se jotakuta häiritsee niin häiritköön, mä en nyt jaksa ajatella sitä. Meikällä on täällä omat Killjoy-bileet, ja ajattelin lähteä lenkillekin. Vois mennä yksin tällä kertaa, yksin nauramaan sitä, että oon koko viikonlopun käyttänyt haaremeita. Nytkin on sellaiset jalassa. Häröä, yleensä on sukkikset tai pillit... Uh. Ja loppuun vähän Cinema Bizarrea.

Faith is crimeWhen all you love is on the lineYour spirit's bleedingIncomplete and blamed for immorality Love is natureSo you're breaking with traditionIn this gorforsaken land

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

My home's in your arms.


Heihei, setä.

Mm. Huonolaatuinen kuva, oisko tyyliin Himpulan ottama. Roosan rippijuhlista viime kesältä, ei liity siis mitenkään tapaukseen, kunhan halusin edes jotenkin mainita siunaustilaisuuden, jonne en mennyt. En halunnut ottaa töistä vapaata sen takia ja ajattelin, että siellä olisi pari ihmistä, joita en todellakaan halua tietyssä tilassa nähdä... No, eivät olleet paikalla, hienoa taas kerran. Kerrassaan ihailtavaa tämä meidän suvun toiminta.

Huomenna seiskalta töihin, katsotaan miten selviän. Kroppa räjähtämispisteessä, pilkoin aamulla salaattia lattialla kippurassa maaten, särkylääke ei vaikuttanut tarpeeksi nopeasti .. Sekoan hiusten kanssa, nää on ruskeat ja juurikasvu ihailtavaa, huomenna väri päähän heti töiden jälkeen. Samaten siivoan ja sellaista. Hoidan huomenna taas kaiken mahdollisen pois alta, niin viikonloppuna ei tarvitse murehtia mitään. Nyt menen pesemään hampaat, siitä mahdollisimman suoraan sänkyyn ja nukkumaan. Toivotaan että edes saisin nukuttua, yksi teemapäivävaatteistaan intoileva tykkiläinen vie mun yöunet eikä edes tiedä siitä... Yh, liian elävät unet on kamalia. Ja mua pelottaa viikonloppu. Kyllä, leirit on kivoja, mutta ongelma numero yksi on leiripaikka, mä toivon ettei käy samalla tavalla kuin viimeksi, ja mua pelottaa yksi toinenkin asia, mutta se nyt liittyy yhteen toiseen. Apua.

Napit korviin, silmät kiinni ja peiton alle suojaan. Päästän kuvitelmat valloilleen ja toivon, etten ala kirjoittamaan novellia niinkuin viime yönä ..

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Itadakimasu.


Lahna löysi tumblrista yhden iki-ihanan blogin, innostui taiteilemaan ja löysi vielä kamerankin kaiken lisäksi ..

Käytiin Emman kanssa lenkillä, me ollaan ruvettu harrastamaan sellaista. Okei, meidän lenkit on sitä, että kävellään rupatellen jonkinlainen matka, nyt kierrettiin vähän rantoja, mutta kun se on kivaa. Ja terapeuttista, noi on sellasia hetkiä joista kumpikin oikeesti tykkää, tai ainakin mä tykkään. Yleensä mä ja Emma tyyliin revitään toisiltamme päät irti kahden ollessamme, mutta kävellessä sellaista ärtymystä ja turhautumista ei synny. Ja raitis ilma selvittää päätä, nytkin visioin Emmalle millaisia kuvaussessioita haluan sen kanssa toteuttaa, missä tiloissa, millaiset meikit, hiukset, vaatteet, rekvisiitta... Vielä kun keksittäis aika kaikelle tälle

Aamulla luin Aamulehden sunnuntailiitteitä, toisessa niistä kerrottiin butoh-nimisestä tanssilajista. Vaikutti kiinnostavalta, ja sitten mulle tuli äkkiä sellainen fiilis, että haluan heittää repun selkään ja hypätä junaan, mennä vaan jonnekin. Valittelin sitä Miskalle, menin töihin, oli kiva päivä. Asioita selkeni ja tuli semmonen fiilis, et nyt pääsen hommiin. Ja lapset oli ihania, haluan keskittyä ainakin muutamaan, kehittää niitä johonkin suuntaan. Toki mä olen siellä kehittämässä itseäni, mutta mulle tulee parempi olo, jos tiedän kehittäneeni niitä pirpanoita jotenkin, opettaneeni jotain uutta ja hyödyllistä.

Oho, ajatus lähti liikkeelle. Siinä aamulla ennen töihin lähtöä päässä alkoi soida Kerlin Creepshow. Ja no, mulle tuli semmonen fiilis, et haluan tehdä siihen koreografian ja esittää sen. En tietenkään julkisesti, korkeintaan videoin sen, jos saan sen kokonaan valmiiksi. Pitää nyt katsoa, mitä saan aikaan ja koska, porukat ei saa nähdä sitä ja sitä rataa. En tiedä, mä vaan olen semmonen, et pahin asia mitä mulle voi koskaan tapahtua, on joutua esiintymään tai esittämään jotain porukoille. Se on aivan hirveetä. Siskojen ja veljen kanssa mä vielä pystyn esimerkiksi laulamaan, mutta jos siihen paikalle tulee äiti tai iskä, mä suunnilleen hyppään ikkunasta päästäkseni tilannetta pakoon. En vaan kestä sellasta.

Uh, Death Note iski taas. Vähän kaikki muukin japanilainen samalla. Pitää katsoa, josko saisin tehtyä jotakin ruokaa japanilaisittain. Sushi ei käy, koska mä lopetin riisin syömisen, en tee enää itse riisiä sisältäviä ruokia tai mitään muuta, koska riisin aiheuttamat päästöt on järkyttävät. Että heh, nyt teen sit äitille muutaman sushikääryleen ja se saa syödä ne merilevät pois. Tai en tiedä, jos pystyn käyttämään ne johonkin muuhun ruokaan. Töihin en evääksi uskalla viedä mitään merilevää sisältävää, se haju on paha tottumattomille. Mä tiedän olevani rasittava näiden "ensyötuotajatuotakoskaseaiheuttaapäästöjä"-juttujeni kanssa, en mahda mitään. Mä tykkään ekoilla.

Mh. Taidan mennä tekemään itelleni jonkinlaisen salaatin, käyn suihkussa, pakkaan kamat ja kattelen asioita valmiiksi, loppuillan taiteilen syömäpuikoilla ja katselen Digimon Adventuresia eteenpäin. Oon jaksossa 35, en jaksanut katsoa niitä viime viikolla... Hups. Nyt pitää kattoo pystyskö näkemään tota yhtä höpsöä vaikka huomenna tai torstaina, keskiviikoksi on menoa, perjantaina lähden leireilemään. Sitäkin varten pitäisi pakata, huh. Ja missä vaiheessa mä kirjoitan oppimispäiväkirjan? Työvuoroista täytyy sopia ja kaikkea... Agh. Oiskohan meillä nuudelia? Nuudelikeiton vois tehdä. Tai omenaa...


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

If it was easy, I would've given up years ago.

Look around and you will see
there is so much love for you to receive

Even in our darkest days
We always knew we'd find our way

A new day will come

And you'll find all the answers

And I see this world is beautiful

Full of opportunities
It was made for you and me


Ikävä Miskaa, ikävä kesää, ikävä kavereita, ikävä Joensuuta, ikävä viimeisintä riparia, ikävä mua itseäni. En tiedä, minne sen hukkasin, jonnekin se katosi.


You lose, Light. I told you when we first met, that I’d be the one writing your name in my notebook when you die. It’s the agreement that’s made between a Shinigami who brings a notebook to the Human World and the first human who picks up the notebook. I don’t know when you’ll die if they put in prison. And it’s too much of a pain to wait around. It’s all over. You should die right here. We’ve eased each other’s boredom for quite a while. It’s been quite…fun.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Oh if time only stood still forever.



Hold out your hand and lean upon me
I'll be the one to make you smile
Hold out your hand and lean upon me
I'll be the one to make you smile again


Neljän seinän sisällä aamusta alkaen. Heräsin, datasin, pukeuduin, siivosin, pyykkäsin, tiskasin, söin. Sitten keksin, että hei, minäpä olen luova ihminen, alan tuunaamaan vaatteita. Leikkelin yhden Guns N' Roses -paidan, Roosa toisen, sitten purin yhden äitin hameen alusta loppuun, meni joku tunti, kavensin sitä, tappelin ompelukoneen kanssa ja niin. Järkyttävää meteliä koko ajan, kaksi pienintä tappeli, koska oli tylsistyneitä eikä jaksaneet olla yksin, eli ne yritti tehdä jotain yhdessä ja lopputuloksena oli pelkkää huutoa ja valitusta... Mä yritin rauhoitella tilannetta, selitin, miksi ne ei saa roikkua tangoista tai miksi kahdeksanvuotias tyttö ei pysty tekemään kaikkea mitä kymmenenvuotias poika, mutta ei. Veljellä meni hermot muhun, siinähän se sit haukku mut lyttyyn, kunnes pakenin saunaan... Saunasta päästyäni palasin ompelukoneen ääreen, ompelin siihen kuminauhan, pilasin sen ja aloin purkamaan. Porukka oli siinä keittiössä aukomassa taas päätään, mä pyysin niitä olemaan hiljaa, mut haukuttiin taas paskaks, mutten voinut lähteäkään siitä, koska halusin ton mekon valmiiksi, enkä voi siirtää sitä konetta minnekään. Raivostuttavaa, ja siinä hetken kuluttua tajusinkin nyyhkyttäväni ja yhtäkkiä itkeväni...

Mä sain ne kyyneleet ulos. Se ei ollut ihan pieni itku, mä itkin vähän vajaan viisi minuuttia, silmät sumeina ja oikeasti kiukkuisena. Hetken aikaa olin melkein iloinen, kunnes tajusin, että se loppui. Se loppui enkä enää itke. Nyt mä olen ainoastaan pettynyt ja vihainen itselleni. Miksen mä pysty, miksi nää säälittävät kyyneleet ei tule ulos? Mä haluan itkeä, mä haluan tyhjentää itseni, itkeä niin kauan, etten enää saa niitä ulos, että olo on tukahtunut ja kuollut ja puhdistunut. Mä mietin, mitä mulle on tapahtunut. Ei musta ole tullut niin paljoa vahvempi, että mun ei tarvitsisi itkeä. En mä ole niin järkyttävästi onnellisempi, etten saisi itkettyä edes silloin, kun on syytä. Mä tiedän kuulostavani täysidiootilta, kun valitan itkemisestä, mutta se ihan tosissaan on paha asia. Miten mä puran tunteeni, jos en pysty itkemään? Mä en ole sitä tyyppiä, joka heittelee tavaroita rauhoittuakseen, mä en saavuta henkistä rauhaa kirjoittamalla, liikkumalla, puhumalla, mun on itkettävä. Tässä tulee niin säälittävä olo, kun en saa mitään aikaiseksi, mä vaan tärisen tässä kylmissäni, turhautuneisuudestakin, koitan rentoutua kaakaon avulla, nyt helpottaa jo vähäsen. Musiikki rauhoittaa...

Uh. Inhottavaa, pää on hajota jo nyt, ja mä olen ollut kotona vasta viikon. Teknisesti ottaen vasta maanantaista tähän päivään, että voi kun kiva. Mä vaihdoin Emman kanssa huonettakin ennakoidakseni tämmöisiä tilanteita, voidakseni sulkea itseni tänne piiloon noilta. Ei se auta, aula on heti seinän takana, mä en saa nukkua aamuisin, koska ne tulee tohon meluamaan, ravaa mun huoneessakin, koska haluaa parvekkeelle, vaikka mä kiellän sen, koska täällä on jo ennestäänkin luvattoman kylmä, nukun kahden peiton kanssa ja palelen silti. Inhottaa valittaa, mulla on asiat kuitenkin hyvin, mutta mun pää ei kestä, mä en pysty rauhoittumaan täällä. Opistolla ahdistun, täällä sekoan, mitä mun pitäis tässä muka tehdä? Mulla ei ole rahaa omaan kämppään.

Ehkä mun kannattaisi nyt vain mennä nukkumaan. Sovittiin Emman kanssa, että lähdetään aamulla lenkille, kattoo kuinka pitkälle jaksetaan. Kun pääsen sieltä takaisin, kirjoitan havainnointitehtävää ja ompelen ton mekon valmiiksi, aloittelen toista ja yritän keksiä, mistä saan vuorikankaan tohon yhteen kassiin, paitakangas ei sovi kassiksi ilman sellaista. Kokeillaan, jos saisin jotain aikaiseksi.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Hearts will sacrifice, it’s do or die.

One look and I am sold
You got me on my knees
You steal all my innocence
A love sick melody


Black Veil Bridesia... Ei todellakaan tän postauksen pääasiallinen aihe, siitä kerron hetkisen kuluttua käytyäni suihkussa ja siivottuani ja kaikkea. Nyt alkuun kuitenkin tämmöinen ihana videonpätkä, me vähän kierittiin elokuussa emosimbojen kanssa... Awws, haluun kesän että päästään tekemään tota uudestaan, unohtamatta kaikkee muuta kivaa mitä meillä on suunnitelmissa...

Mutta joo, oli mulla oikein kunnon syykin tälle postaukselle. Sillä syyllä on sama nimi muutamien luokkalaisteni kissojen kanssa. Se on hauska ja näkyvä persoona, josta on vaikea olla pitämättä. Sillä on ihanat silmät ja kädet ja se osaa halata paremmin kuin kukaan muu mun tuntema ihminen. Se on mun oma kävelevä musasoittimeni, joka onnistuu aiheuttaan mulle pienen hyperventilaatiokohtauksenkin alkamalla laulamaan. Se on söpö kun sen nenä kutiaa, ollessaan riippuvainen lelukoirasta ja kutittaessaan mua niin että meinaa happi loppua, vaikken mä enää kiljukaan tai päästele niitä hämmentäviä äännähdyksiäni keskellä asemahallia... Se vaan on tommonen ihana ihme, en mä tajua millä järjellä ansaitsen sellaisen ihmisen, mun mieli ei käsitä sitä. Sen takia mä oon ollut viimeset pari kuukautta pilvilinnoissa, halunnut tyyliin teipata suuni jesarilla kiinni kaverien kanssa ollessani, että antaisin muillekin suunvuoroa, tuskaillut sen ajatuksen kanssa, että oon asunut yli 150 kilsan päässä, saanut ahdistuskohtauksia ikävän vuoksi, tuntenut älytöntä ylpeyttä ja onnea siitä, että se on sellainen kuin on. Mulla on edelleen ongelmia oman itseni kanssa, mutta tieto sen olemassaolosta ja siitä, että jossain vaiheessa pääsen taas sen syliin, auttaa hoitamaan hommat ajallaan ja tekemään töitä kunnolla.

Koska tosiaan, kaksi kuukautta täynnä, ja mä olen sanoinkuvaamattoman iloinen siitä. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että Miska on mun elämäni ykkösmies, ja se vaatii paljon, koska mulla on vain yksi veli. Ja niin. Ei mulla muuta. Ihkutan vain poikaystävääni kun se on niin rakas höpöpalleroinen.


Ja nyt menen nukkumaan ja päätin haistattaa huomiselle pitkät, ole sitten perjantai kolmastoista, mun päivääni et sillä pilaa. Töitä kahdeksasta kolmeen, illalla sössö ja sellaista. Päivittelen taas kun on asiaa, morot.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

I see you lying next to me.

Istun patjalla huoneen nurkassa peitto harteillani, jalkoja kylmää, hiukset on kasvoilla ja mua laulattaa. Kohta kirjaan päivän havainnot vielä ylös, yritän kirjoittaa päiväkirjaakin, nyt sadattelen itselleni, etten tehnytkään sitä esittelypaperia itsestäni... Työpaikkaohjaaja pyysi mua kirjoittamaan itsestäni pienen esittelyn, jotta lasten vanhemmat tietää, kuka olen, mitä teen ja miksi olen siellä ja sitä rataa. Teen sen huomenna, pakko. Ja täytän ohjaajan kanssa suunnitelmapaperit ja pistän postiin ja kaikkea. Koska ne on pakko pistää eteenpäin, arvosana laskee. Tyhmä vajaa viikko, liian vähän päiviä. Ja mä en pistä mun papereitani päiväkodin asioiden edelle, mä olen siellä vaan tämmöinen ylimääräinen häärääjä, tiimipalaverit sun muut on paljon tärkeämpiä kuin mun paperini.

Hmm. Seittemän tunnin päivä, ihania lapsia, niiden kanssa on mukava olla, sain vähän lisähommiakin ja sellaista. Iltapäivällä isoskoulutusta, suunniteltiin iltaohjelmaa lastenleirille ja pohdittiin vähän sitä, mitä meidän omasta leiristä tulee. Nauran yhdelle spontaanille päätökselle, sen seurauksena pistän itteni ihan älyttömän pahaan paikkaan, muttei siitä mitään sen enempää. Bussikuski kettuili mulle, kävin ostamassa kirjekuoria, törmäsin Miskaan ja säälin sen varpaita, voi poloisia. Ja joo, riukutan täällä lukioon, haluan normaalia koulua. On tuolla töissä kivaa, mutta kun mä haluan normaalia koulua... Kaks kuukautta vielä, sitten se selviää. Mä tiedän et oikeesti kuolen lukiossa, taidan ihan suosiolla käyttää loman ensimmäisen viikon vanhojen vihkojen sun muiden läpikäyntiin, sitten kertailen niitä pitkin lomaa. Koska ruotsibiologiakemiafysiikkamatikkaäikkähistoriayhteiskuntaoppienkkumaantieto ties mitä muuta, en edes muista. Mä kuolen... Yh, olisin ottanut edes kaksoistutkinnon.

Äh, haluan perjantain. Töissä on sekin huono puoli, että vaatetus, meikit, hiukset.... Mä haluan jotain hienoa. Farkut, toppi ja pitkähihainen ei ole kiva yhdistelmä, ei todellakaan. Se on ahdistavaa. Suoraan sanottuna nyt on vähän semmonen fiilis, et perjantaina vedän överiks töistä päästyäni. Sen näkee sit. Öitä vaan.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Blogihaastetta.

Tässä tosiaan huomasin, että LP heitti mulle tämmöisen haasteen. Tarkoituksena ois siis luonnollisesti kiittää haasteen antajaa, kertoa kymmenen asiaa, joista pidän, ja lopuksi vielä haastaa viisi muuta tekemään tämä sama homma, eli tässä tulee. KIITOS LP, VEISTÄN SULLE VIELÄ ANAALITAPPIKOKOELMAN TÄSTÄ HYVÄSTÄ. Ja sitten haastan näiden blogien takana olevat ihmiset.

http://sayhiand-smile.blogspot.com/
http://soverymuchalive.blogspot.com/
http://welcometomyfuckedlife.blogspot.com/
http://taaviananas.blogspot.com/
http://way--out.blogspot.com/

Ja nyt sitten yritän sopertaa jotain, katotaan mitä tulee...

1. Tykkään ilmaista itseäni. Hyvin laaja ilmaus. Mä piirrän, laulan, kirjoitan, rämpytän kitaraa, työstän keramiikkaa, neulon, ompelen, näperrän, askartelen, väkerrän, tuunaan, valokuvaan, maskeeraan, suunnittelen vaatteita, hiusmallejakin, kaikkea mahdollista. Mä vaan olen tämmöinen sekava kokonaisuus kaikenlaista hämmentävää, haluan kokeilla asioita, haluan hämmentää ihmisiä, saada muut ajattelemaan asioita, kertoa itsestäni jotain tavoilla, joita kaikki ei ymmärrä. Ja tosiasiahan on, että mä en itsekään ymmärrä puoliakaan itseilmaisustani missään muodossa. Jokaisella teoksella on joku tarina, se kertoo jotain musta itsensä kautta, mutta mä en ymmärrä sitä. Yritän siis tulkita itseäni olemalla luova, jos niin voi sanoa. Ja siis joo, harrastin kuvataidetta monissa muodoissa kuutisen vuotta, olen tanssinut, käynyt keramiikkakursseilla, valokuvannut omaksi ilokseni, opetellut kaikenlaista, ollut laulutunneilla ja kitaratunneilla, kaikkea mahdollista. Kokeileminen on kivaa. Viimeisimpänä oon kokeillu vähän näyttelemistä ja tykästyin siihen, pitää kattoa mihin se johtaa...

2. Mä rakastan opiskella eri kieliä. Tossa pari viikkoa sitten, kun pääsin kotiin, pöydällä oli avoimen yliopiston esite. Tutkailin sieltä kaikkia mahdollisia kielikursseja, lopulta päätin, että ei tänä kesänä, koska se maksaa... Peruskoulun päättötodistuksessa löytyy kymppi äikän, enkun ja ruotsin kohdalta, espanja ysi, japania luin yhden kurssillisen vuosi sitten, osaan inasen saksaa, haluan oppia ainakin viroa, italiaa, venäjää ja sellaisia. Haluan osata paljon kieliä, koska silloin pystyy kommunikoimaan monien ihmisten kanssa, pystyy ymmärtämään asioita paremmin, muisti kasvaa, tulee ihana olo, että mä opin, osaan, saan valmiuksia lähteä maailmalle kokeilemaan. Kielipäätä löytyy, ja oikeastaan yksi suurimpia syitä siihen, että vaihdan amiksesta lukioon, on kielet. Olkoonkin, että se on sitten vain enkkua, ruotsia ja saksaa... Muu on itsenäistä opiskelua, se ei oo mulle kovin helppoa.

3. Musiikki on ihanaa. Olen vähän ärsyttävä, musiikki on mun elämä. Valtava osa sitä. Mä kanavoin muistoja musiikkiin, fiilistelen sitä, vähän ihkutankin. Mä olen melko monipuolinen musiikin suhteen, vähän koitan vältellä radiosoitossa olevaa musaa ja keksiä jotain vähän hämärän peitossa olevampaa artistia, mutta mä olen musiikin suhteen avoin. Parhaiten mulle kolahtaa vähän rokahtavampi musa, mutta kyllä mä tykkään raskaammasta ja kevyemmästäkin, vähän kaikenlaisesta. Sanat on tärkeät, melodia on tärkeä, fiilis ja tilanteeseen sopivuus on tärkeää. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla se, että jos mä oikeasti haluan, että taustalla on musiikkia, sitä tosissaan on, ei ole vain hiljaista tyhjyyttä.

4. Tykkään leipoa. Tää on suht uutta mulle. Mun äitihän on keittiössä töissä ja se ite tykkää leipoa ja tehdä kaikkea ruokaa paljon, vaikkakin sillä menee siihen hermot tyyliin joka kerralla, kun se alkaa kokkailemaan. Kuitenkin se on innostanut mutkin hääräämään keittiössä, mä oon pienestä pitäen yrittänyt aina auttaa, tai sitten vain syödä taikinat sun muut kun se ei oo huomannu... Joo. Leipominen on kivaa, mun pitäs vaan oikeesti keskittyä siihen ja kokeilla jotain haastavaa. Parasta on leipoa silloin, kun kaikki muut on pois talosta. Kukaan ei häiritse ja saa epäonnistua ilman pelkoa siitä, että äiti tulee selittämään mikä meni pieleen. Sitä voi kysyä myöhemminkin.

5. Mä pidän lukemisesta. Mä oon lukenut niin pitkään kuin jaksan muistaa. Opin lukemaan seitsemänvuotiaana, siitä se sitten lähti. Ala-asteella luin muutaman kirjan viikossa, yläasteella se vähän jäi, koska en jaksanut käydä kirjastossa, sitten vain luin vanhoja kirjoja uudelleen ja vaadin äitiä ostamaan lisää. Kasiluokalla aloin käydä kirjastossa taas, siitä se sitten taas lähti. Nykyään käyn suunnilleen kerran kuussa Metsossa vähintäänkin tutkimassa valikoimaa, nyt toivottavasti viikottain, kun taas asun täällä. Mä luen ylivoimaisesti eniten fantasiakirjallisuutta, mutta kyllä mua kiinnostaa elämäkerrat, musiikista kertovat kirjat, nuortenkirjallisuus, lastenkirjallisuuskin, jotkut dekkaritkin on ihan kivoja, mangaakin tykkään lukea. Luen enimmäkseen suomeksi, mutta joskus englanniksikin, jos löytyy kiva kirja. Surkeiden sattumusten sarja ois tarkoitus lukaista läpi englanniksi, koska se kieli ja tarina ja ah, kaikki mahdollinen. Rakastan sitä sarjaa. Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin muita suosikkeja on Potterit, Väristys-trilogia, Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet, Septimus Heapit, Universumien tomu, Twilightkin pakko mainita koska olen tämmöinen härö lapsi. Siinä esimerkkejä, ja hupsista, kaikki fantasiaa...

6. Musta on kivaa olla lasten kanssa. Mä oon lapsirakas ihminen. Musta on ihanaa huolehtia sellaisesta pienestä taaperosta, joka ei ole oma sisarus, niiden kanssa tulee aina riitaa. Ja tietysti mä haluan omiakin lapsia. Ja mä haluan auttaa lapsia, kuten muitakin ihmisiä, ja suunnitelmissa on, että alan Isosiskoksi, Tampereella Tyttöjen Tupa siis hakee vähintään 18-vuotiaita nuoria naisia toimimaan jonkun tytön tukena ja viettämään aikaa tämän kanssa. Tupasiskoksi taas pääsee jo 16-vuotiaana, pitää alkaa tutkia asiaa... Ja vanhempana haluaisin adoptoida lapsen, ja toki sijaisperhetoimintakin kiinnostaisi, mutta se ei ole hyväksi lapselle. Perustelen tän sillä, että lapsi on heittopussi, se on vähän aikaa jossakin, sitten homma loppuu ja se päätyy uuteen perheeseen. Se ei ole hyväksi lapselle, mieluummin adoptio.


7. Tykkään kavereistani. Piste. Tarviiko selittää? Ne nyt vaan sattuu olemaan maailman ihanimmat ihmiset. Niille saan valittaa kaikesta, kuunnella niiden huolia, olla iloinen niiden kanssa ja niiden puolesta, säätää jotain käsittämätöntä, tehdä typeryyksiä, kokeilla kaikkea, jakaa muistoja, tuntea yhteenkuuluvuutta. Ne on sellasia ihmisiä, etten vaan kestäis täällä ilman niitä. Ootte ihania hanipalleroisia kaikki. ♥

8. Tykkään leikkiä ulkoisella olemuksellani. Tosiaan, mä heittelehdin tyylini kanssa ihan minne sattuu. Mulla on erikoinen tyyli oikeastaan enimmäkseen sen takia, en pukeudu mitenkään tietyllä tavalla. Haluan vaan tuntea oloni mukavaksi vaatteissani ja erottua muista jollain tavalla. Kajaalit silmissä on ainoa oikeasti pysyvä asia, kaikki muu on muuttuvaa. Jos joku nyt haluaa ns. tyylimääritelmiä, niin mä vaihtelen tyyliäni emosta hippiin, rokkariin, fiftariin, goottiin, hipsteriin, mitä kaikkea nyt sit keksiikään. Se vaan on kivaa. Mutta mä en kuitenkaan ajattele pukeutuvani minkään tyylin mukaisesti, mä pukeudun itseni mukaisesti.

9. Yöt on ihania. Mä tykkään valvoa öisin. Talvisin, jos on pimeää, lumi hohtaa valkoisena, kuu ja tähdet loistaa taivaalta kirkkaina ja kaikki on hiljaista. Kesäisin, kun taivaanranta on purppurainen, jossain kaukana laulaa lintu, muutama lokki kirkuu, tuuli humisee, lehdet kuiskii, jossain nauraa joku, toinen huutaa vähän, on lämmintä, kaunista. Silloin, kun taivaalta sataa kaatamalla vettä ja kaikki on epätarkkaa, valuvaa ja harmaata. Ukkostaa, salamoi. Yöt on kauniita, silloin voi rauhoittua, kuunnella itseään, tutkia ajatuksiaan, mahdollisesti saada ahdistuskohtauksen sen takia, unohtaa sen, kun jokin asia piristää vähän mieltä, lähettää viestejä jollekulle tärkeälle ihmiselle, hymyillä sen vastauksille, jos ei ole yksin, voi pitää toista kädestä, halata sitä ja kertoa kasvotusten, miten tärkeä se on. Maata hiljaa ja nauttia siitä, että elää, on hyvä olla.

10. Mä pidän väreistä. Kuinka moni yllättyi? Tiedän, että suurin osa mun vaatteista on mustia, tiedän sen erittäin hyvin, tiedän, että käytän piirroksissani sun muissa paljon mustaa, mutta ei se tarkoita, etten mä pitäis väreistä. Sitä paitsi kyllä siitä on todisteita, että minä oon porhaltanu jossain tuolla vaaleissa farkuissa, valkoisessa paidassa, pinkkikukallisessa huivissa ja hiuksetkin olleet oranssit... Tajusin muuten just kaipaavani niitä hiuksia, hupsista. Mutta tosiaan, värit on ihania. Nyt oon viehättynyt punaisen eri väsyistä, sinisistä sävyistä, vihreätkin alkaa kiinnostaa vähitellen.

Joo, näitä oli aika älyttömän vaikee keksiä, käytin tähän kaks iltaa... Nyt kirjoittelen vähän havaintoja lapsista ylös ja viimeistelen tavoitteeni, tänään oli siis eka työpäivä. Tykkäsin kovasti, mukavia lapsia ja niin. Huomenna isoskoulutusta ja sisustamista ja kaikkea sellaista, kattoo miten menee.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

I remember the day that saved us.

Nyt tulin tälleen nopeasti ilmoittamaan, että oli hyvin jännä yö. Puolenyön aikoihin Frank Iero sai mut melkein itkemään onnesta koska awws, se ja Jamia sai kolmannen lapsen! Oon taas happyhappy, mietin vaan et minne se ihan oikeesti piilotti Jamian... No mutta, asia ei mulle kuulu, olen vaan ihan mielettömän iloinen koko perheen puolesta, sulosia oikeesti.

Sitten ajattelin mainostaa tumblr-blogiani tässä, sehän löytyy siis tämän linkin takaa. Päivittelen sitä useasti päivässä, saa tutkia vapaasti. Siellä on enemmän just noita kuvia ja muuta sellaista, ja vaikka paikkaa kuinka rakastankin, se yrittää tappaa mun koneeni yksinkertaisesti syystä infinite scrolling... Mahtavaa. Mutta niin, sitä saa tutkailla.

Ja nyt loppuun on ihan pakko pistää tällainen viesti, mikä tulin kolmen aikoihin yöllä, huomasin sen kyllä vasta seitsemän jälkeen, koska olin hiljentänyt puhelimeni ihan totaalisesti, mutta nyt oikeasti tuli semmoinen kohtaus että hyvä kun ei kasvot menneet rikki hymyilemisestä.

Kauniita unia, Digimon-munia <3

Olet ylisöpö. Piste. Nyt meikä lähtee viettämään mahtavaa viikonloppua, päivittelen tätä varmaan maanantaina seuraavan kerran.

// Ja taas ihan bythegay, tajusin just, että kaks kuukautta ja olen seittemäntoista... Creepy.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Protége moi.


Sellaiseen sitten rakastuin, mä en jaksais odottaa syksyyn. Mun keikkalippuni Placebon keikalle syyskuun neljännelletoista päivälle on tuolla alakerrassa kirjekuoressa mun nimi päällään, gwah oikeesti. Tuletule nopeasti syksy. ♥ Ja ihan näin bythegay ranska on kaunis kieli, mietin vaan, paljonko tahdon sitä opiskella. Nythän osaan englantia, ruotsia, espanjaa ja japania, aloitan saksan, sitten haluan opiskella vielä viroa, venäjää, italiaa ja niin, siinä ne kait oli. Ranska on se suuri kysymysmerkki, se menee vaan yli munkin ymmärryksen, ja mä sentään olen aikas hyvä kieltenopiskelija.

Ja joo, mä jumahdin tekemään testejä netissä.

Käytit testin tekemiseen 4 minuuttia 49 sekuntia.
37% (7/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.
10% (2/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.
100% (23/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.
29% (7/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Siinä oli persoonallisuustesti, huvittava kerrassaan. Masennustestiä en kehtaa laittaa tänne, säikähdin tota lukua jo itekin... Mutta loppujen lopuksi en ole siitä huolestunut, koska mä olen liian älykäs. Mä pystyn huijaamaan itseäni helposti ja mua inhottaa tehdä tällaisia testejä, mä osaan päätellä vastauksien seuraukset liian helposti ja mun on sen takia vaikea olla niissä rehellinen. Eli suomeksi sanottuna olen idiootti, mahtavaa. Oppimistapatesti ei yllätä.

Käytit testin tekemiseen 1 minuutin 24 sekuntia.
  • Käytännöllinen: 53% (8/15)
  • Teoreettinen: 80% (12/15)
  • Arvioiva: 33% (5/15)
  • Kokeileva: 33% (5/15)

Xestian testeistä kyse siis, mä teen näitä tylsistyneenä. Ja nyt teen kyllä siitäkin syystä, että kädet kuolee. Mä neulon tässä kuin hullu. Nauroin itselleni yöllä, mä istuin pimeässä silmät kiinni puolenyön aikoihin ja neuloin. Aamulla herättyäni vetäisin paidan pois ja ajattelin pukea toisen päälle, aloinkin neulomaan. Bussissa neuloin, neuloin asemalla seistessäni, neuloin parkkihallissa, neuloin Digimonia katsellessani, hyvä kun en neulonut syödessäni ja hiuksia värjätessänikin. Juurikasvuun heitin vähän lisää väriä, ja muuallekin päähän vähän sävytystä, koska nää on ruskeat. Ihan varmasti oli, hyi, en mä vielä ruskeita halua. Katsotaan syksyllä uudestaan.

Jaa. Mitäs nyt? Meikä tässä miettii että mitä mä oikein teen, en saa mitään aikaiseksi. Löysin tänään kankaat, totesin, että siitä pitsistä voi just ja just saada tunikan, pitää suunnitella kaava pikkutarkasti, käyn huomenna lehtiä läpi ja suunnittelen muutaman eri mallin. Tylliä löysin sen verran, että voin tehdä jonkun hameen. Satiinia ei ollut paljoa, ja se on sellaista erittäin arkaa, kevyttä ja valkoista, ei sellaista uskalla käyttää, jos haluaa käyttövaatteita. Äh, haluan kangaskauppaan, rahat vaan tuskin riittää... Koska mun on pakko käydä ihan vaatekaupoillakin, koska niin. On vaan pakko.

Mutta joo nyt loppu. Mä otan puikot käteen ja alan taas neulomaan, oikea käsi alkaa olla taas hengissä. Katotaan kuinka kauan kestää. Totesin keskiviikkona, että rummuttaminen auttaa. Olin musatunnilla ja soitin rytmiä rummulla, veri lähti kiertämään ja vartin päästä neuloin kuin kone. Tästä voidaan päätellä, että tarviin djemben... Joo, mä siirryn nyt neulomaan ja tuijottamaan Digimon Adventuresia, aloittelen viidettätoista jaksoa. Että joo kiitosta vaan Miskalle, jumitan sit näitä puolen yön ajan ja oon huomenna supervirkee. Kahvia kitaan, eiköhän se siitä.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pitsihelmahahmotelma.

Mjoo. Mä innostuin muokkailemaan tota ulkoasua. Jotenkin tuntui vaan liian synkältä... Nyt oon suht tyytyväinen, toi kuva ei ole mun ottama, se on äitin ja Roosan viimekesäiseltä Kreetanlomalta. Jos joku siis ei ole tiennyt, mulla on pakkomielle kukkiin. Mä rakastan kukkia, rakastan erilaisia tuoksuja, rakastan kävellä niiden keskellä, tutkia niiden värejä, erilaisia muotoja, kuvailla, luonnostella niitä, rakastan kukkamekkoja. En vain satu omistamaan ainuttakaan kivaa sellaista...

Otsikko? Mä haaveilen edelleen siitä tuolla kaapissa olevasta mustasta pitsistä. Mä oon muutaman päivän ajan miettinyt, mitä teen siitä. Tällä hetkellä oon sitä mieltä, että siitä tulis semmonen iso tunika, jota vois pitää kesäisin. Koska se peittäis ihoa ja olis kuitenkin kevyt, en palaisi sen kanssa. Muutenkin nauran aina tulevaa kesää miettiessäni. Mun haaveissa on just tommonen pitsitunika, sen alle toppi, jotkut ohuet sukkikset, tennarit ja sit iso leirihattu, pitää etsiä sellainen. Sellaisissa vaatteissa toivoisin siis kesällä kulkevani, ne suojaisi mua auringolta ja olisi ohuet, ei tulis liian kuuma. Muutenkin mulla on sellanen fiilis, että tulen olemaan epäkäytännöllinen koko kesän ajan mekkoja käyttämällä. Täytyy kartuttaa mekkovarastoa... Voisin ottaa tänä iltana kynän ja luonnoslehtiön käteen ja alkaa hahmotella eri malleja.

Uh. Olen aikas happyhappy-fiiliksellä. Mua väsyttää aika paljon viimeyön unien takia, nukuin sen seitsemän tuntia katkonaisesti ja näin jatkuvasti unia Miskasta... Joo, kyllä sitä ajattelis, että näkisin siitä hyviä unia. Mutta ei. Koko yön mä yritin tavoittaa sitä, joka kerta herätessäni ahdisti niin, että olin soittaa sille varmistaakseni, että kaikki on kunnossa, mutta loppujen lopuksi olin liian väsynyt siihen... Aamulla herätyskellon piristyä tutkailin hetken aikaa tekstiviestejä varmistuakseni siitä, että kellään ei ole hätää. Tai siis, että kellään ei ole sellaista hätää, mitä niillä mun unissani oli.


Nyt alkaa jännittää. Apua oikeesti, tyyliin lennän sohvalta lattialle huimat parikymmentä senttiä turvalleni huomisaamuna, kun alan stalkkeroimaan oikein kunnolla, mistä Frank oikein pölisee. Kauheen julmaa kiusata odotuttamalla ihmisiä... Mutta tosiaan, tänään luin juttua et uus levy ois tulossa kesän lopulla, sain halvauksen. Koska awws, mä kuolen koska täydellisyys.

Huomenna emosimbailua, lauantaina Miska ja monia muita yömessussa, eli näin niitä sunnuntainakin ja silloin menen ehkä myös Lempäälään Sannille yöksi. Tosin pitää nyt katsoa, että missä vaiheessa nukun... Töihin en missään nimessä saa mennä sitten väsyneenä, että sen verran pitää kattoa mitä teen. Mutta no, eiköhän tää tästä. Nyt voisin mennä suihkuun, sit neuloa tota huivia, ja suunnitella niitä mekkoja ja muita vaatteita. Ja etsiä kankaita, tuunausoperaatiot lähtee nyt käyntiin.

You made us all so famous, we'll never let you go.

Keväistä päivää. Minä juoksentelen ympäri taloa kamera kädessä laulaen The Black Paradea läpi, kuvailen kaikkea keväistä, mekko päälläni ja täydessä tällingissä. Kotoilupäivä tosiaan... Joopa joo. Tykkään kuvailla meidän taloa pääsiäisen aikoihin, täällä on ihan käsittämättömästi kaikkea pientä ja värikästä ja iloista. Mun ja Hilman huoneethan tosin on aina täynnä kaikkea pientä ja näperreltävää ja värikästä ja turhaa ja härpäkettä ja käsittämätöntä, muut olis koko ajan heittämässä niitä pois, mutta kun pienet esineet on kivoja... Tässä vähän kuvasatoa.

Löysin Hilman huoneesta tommosen...


Hayao Miyazakin leffat on täydellisyys. ♥




Tommonen jännä meikki. Alaluomella musta rajaus, sen yllä vielä valkoinen, yläluomella harmaata ja lilaa luomiväriä ja turkoosia eyelineria. Mua ei sais päästää Emman meikkipussille...

Iskä antoi äitille joskus tommosen pienessä laatikossa keikkuvan leppäkertun.


Hilma teki ton mulle, en vaan muista sen nimee enää...
Ja tosiaan, oon vähän muokannut kuvien värejä, kontrastia ja kirkkautta, koska valaistukset ei oikein toimi täällä, ärsyttävää. Ja haluaisin edelleenkin sen järkkärin. Toiveissa ois Canon EOS 550D, yks luokkakaveri lupaili et vois myydä mulle omansa neljälläsadalla, iskä ei innostunut, vaan sanoi, etten saa ostaa käytettyä. Mutta hei, ei se kieltänytkään koko hommaa, eli sillä ei oo mitään kameran hankkimista vastaan...

Nyt mä voisin mennä jatkamaan leikkejäni. Pesin tossa lakanani, sit ajattelin vielä siivota meidän huoneen kunnolla, koska mua inhottaa se. Emman huone näyttää niin ihanalta, se värimaailma ja tavaroiden paikat ja kaikki... Haluun sinne takasin, mut ei siinä ois oikeen mitään järkeä. Jos nyt vaan saisin niitä tavaroita järkättyä jotenkin älyllisemmin, niin näyttäis heti paremmalta. Esimerkkinä tää hylly, aika räjähtänyt...

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Tell me if it's so that all the good girls go to heaven.

Well heaven knows
That without you is how I disappear
And live my life alone
Forever now
And without you is how I disappear
And live my life alone


Mm. The Black Parade. En oo taas viikkoihin kuunnellut tätä levyä. Koska niin. My Chem on mun lempibändi, kiistatta. Vaikken kuuntelis sitä niin paljoa aina. Se on se pysyvä lemppari, muut on sellasia hetkittäisiä. Mutta niin. Jokainen levy on ihana, rakastan näitä. Mä en ole ollut keikalla, viime vuonna mietin, että pitäskö mennä, en mennyt, koska ajattelin säästäväni. Kaduttaa, mutta voisi kaduttaa enemmänkin... Loppujen lopuks en ole itelleni niin vihainen siitä asiasta. En ajattele sitä paljoakaan.

Tosiaan, olin tässä kolme päivää opistolla. Konetta ei ollut mukana, en jaksanut raahata sitä. Pää meinas hajota maanantaina, koska en tiennyt mitä tekis, se oli sellanen raivostuttava välipäivä, jolloin ei kannattanut pakata eikä siivota eikä opistollakaan ollut mitään aktiviteetteja. Luin, neuloin, järjestelin kamoja ja olin vajaan tunnin kävelylenkillä aikaa tappamassa. Menihän se päivä siinä. Ja psykan läksyjä tehdessä, käytin yli tunnin yhden tiivistelmän tekemiseen. Eilen sit vaan siivosin, pakkasin, luin, neuloin ja sellasta. Kävin vähän maalailemassakin, oli kivaa. Vaikkakin maalasin sormeni punaisiksi ja onnistuin roiskauttamaan sitä maalia kasvoillekin, ihan ku joku olis pistelly poskiin haavoja. Ja sitten Henkka, Kale, Inka, Junnu, Annika ja Eero nauratti mua liikaa kaikkina päivinä, mulla on ikävä niitä jo nyt. Olkoonkin, että jätkät vei meiltä ovet useempaan kertaan, Eero källäs suihkun epäonnistuneesti ja ne käänsi Junnun sängyn ympäri muutaman kerran... Taidetaan kaikki kuolla vikalla viikolla, kun porukalla on enää viikko aikaa kiusata toisiaan ennen lomaa.

Niin. Mä en nyt taas tiedä mitä tässä selitän. Huomenna aikainen herätys, vien Himpulan sen kaverille. Eli herään 7.25. Oon kaheksalta takas kotona, siivoon meidän huoneen ja sit vois leipoo. Ja sellasta. En tosiaankaan tiedä et mitä teen. Mä vaan sain tänään iltapäivällä mieleeni, että haluun kokeilla jotain kakkua, en oo tehnyt ainuttakaan kakkua tyyliin vuoteen...? Muistan, että tehtiin Emman kanssa äitienpäiväkakku. Jotain siinä meni pieleen, se paisui silleen jännästi ja oli kauheen täyttävää, sitä ei meinannu pystyä syömään edes yhtä palasta. Ja se oli reikäjuuston näköistä sisältäpäin. Mut oltiin me aika ylpeitä siitä silti, se oli kaunis koristeltuna. Otettiinkohan edes kuvaa siitä...

Uh, en tosiaan tiedä, että mitä mä tässä oikein selitän. Huomisesta ei tule kivaa, söin tänään jogurttia. Joo, en saisi. Vatsassa tuntuu jo nyt ikävältä... Huomenna käyn kaupassa, mun on saatava soijajogurttia ja laktoositonta maitoa, ei tästä tuu yhtään mitään, kaapit on täynnä muroja, jotka mun pitäs syödä, mutta en halua syödä pelkästään niitä, ja sitä rataa. Äh, nyt menee yli. Joo, selitän. Mä voisin huomenna kuvata vaikka videopostauksen, jos keksin tarpeeksi valoisan paikan. Koska nyt uskoisin, että näytän huomenna suht siedettävältä. Hiukset ainakin näyttää ihan ookoolta tällä hetkellä. Että joo. Jos mä nyt lämäsen koneen kiinni, painun nukkumaan ja leikin huomenna taas kodinhengetärtä leipomalla, ompelemalla, siivoamalla, pyykkäämällä ja neulomalla. Kaikkea sellaista, jännää. Soittamistakin vois reenata. Mutta joo, kirjoittelen taas, kun pää on vähän selvempi.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Do you ever feel emptiness?

Hurtsia. Taas. Vaihteeksi.

Äiti soitti. Naurattaa, mähän olen siis kotona yläkerrassa, äiti kerroksen alempana .. No joo, se luuli mun lähteneen muiden matkassa. Emosimbat siis lähti kävelylle, painu Annikalle, mä en lähtenyt, koska tarvitsin suihkun. Kävin siis viimeksi suihkussa torstaina, ja se oli hyvin pikainen, koska mä oikeastaan vaan pesin hiusväriä pois. Mutta niin. Kyllä ne sieltä vielä tulee, valvon täällä siihen asti että voin päästää ne sisään. Äiti ei kuulostanut kovin iloiselta...

Kärsin tylsyydestä, en osaa päättää, mitä puen aamulla päälleni. Nyt istun tässä sohvan laidalla mekossa, en aio pukea tätä. Kauhee olo, tehtiin pizzaa, hirveetä häsläystä omalta osaltani kuumien peltien sun muiden kanssa, rikoin yhden lasinkin siinä. Hups. En jaksa suuttua itselleni siitä, enemmänkin inhottaa se, että söin sen koko pizzan. Iuh, samaten oon syönyt tänään suklaata ja sipsiäja jugurttia ja pari palaa äitin tekemää rahkapiirakkaa... Ällöttää, tekee mieli oksentaa, mut en suostu siihen. Mä en alennu sellaseen. Nesteitä oon samaten vetänyt ihan älyttömästi, oon juonut varmaan litran appelsiinimehua tänään. Hupsista.

Joo. Palmusunnuntai, aprillipäivä ja seitsemän viikkoa täynnä. Oon aika happyhappy, vaikka nyt onkin surkea olo. Kyllä mä tuolla syvällä sisimmässä olen iloinen, hymyilyttää ja niin, mutta kun haluan Miskan luo. Mä en tiedä kumpi on helpompaa, tietää olevansa sen kanssa samassa kaupungissa vaikkei pysty tapaamaan, vai olla kaukana siitä ja tietää, että nähdään sitten kun tulen takaisin... Vaikeaa joka tapauksessa. Ja kun... Niin. En mä tiedä. Mä vaan olen iloinen. Ja samalla tunnen oloni huonoksi, haluan sen luo, tahdon halata sitä ja kertoa miten tärkeä se mulle on. Mun oma rakas höpsö trollini.

Okei joo moi, jos en selittelis tämmösiä tänne... Jatkan vaatteiden tutkimista, keksin jostain ne vaatteet huomiselle. Mä haluan mekon. Mutta kun se on niin järkyttävän epäkäytännöllinen, mä haluan istua jalat ristissä ja se onnistuu vain ton yhden mekon kanssa ja se taas ei nyt sovi ja yyh. Nyt täytyy oikeesti saada se ikuisuusprojekti päätökseen ja tehdä se jokin mekko. Kyllä multa kangasta löytyy, ihan varmasti, pitäs vaan keksiä miten sen teen ja kaikkea. Äh.

Tuntuu jännältä, kun nenässä on taas rengas. Hiukset on taas punaiset. Käsivarsia kutittaa, väsyttää... En oo itkenyt kohta kolmeen kuukauteen. Ei mulla nyt sinänsä ole tarvetta itkeä, mutta kaikkihan tietää, että joskus on vaan niin suunnattoman vapauttavaa itkeä... Mitä sitten, kun niitä kyyneleitä ei yksinkertaisesti saa tulemaan, ne ei suostu valumaan poskille, niitä ei edes ole? Mä en edes halua tietää siihen vastausta, ettekä halua tekään. Kukaan ei halua. Sen kuuluu olla retorinen kysymys, mä en tahdo tietää vastausta...