torstai 31. toukokuuta 2012

Piece of heaven.

Siivottiin Junnun kanssa. Päästiin yhdeltätoista, kun oltiin pari tuntia treenattu huomista varten, käytiin syömässä ja tultiin tänne. Ärsyttää, ajattelin, että tässä olisi kestänyt pari tuntia, mutta ei, ei tietenkään, oon ollut tässä puoli tuntia ilman tekemistä. Mitä mä tänään muka voisin tehdä? Pakastinta pääsen sulattamaan vasta kahdeksan maissa, kun ilmoitin että sen täytyy olla tyhjennettynä illalla... Heitän puolet siellä olevista ruuista roskiin, mutta ei mahda mitään. Oma vikansa. Tekis mieli tiskata koko solun tiskit, mutten saa, täällä ihmisten on huolehdittava omista asioistaan, jotta ne oppisi jotakin. Uh. Luin Pojan raidallisessa pyjamassa, järkytyin, mutten itkenyt. Ihana merikin meni eilen. Se oli tuskallista lukea, se oikeasti kuvasi millaista tyttöjen elämä on nykyään... Ira palautti Heberleinin, sen vois lukea taas. Mielessä kehittyy juonia, ehkä kirjoittelen niitä. Ompelen paitaan paksummat saumat ja pakkaan laukun pikkutarkasti, ehkä hankin yleissivistystä Wikipedian avulla, ehkä suunnittelen riparia. Jos teen kaiken pikkutarkasti, niin ehkä kello jo kohta on kymmenen, ehkä pääsen nukkumaan, ehkä näen hyviä unia ja olo helpottaa. Kahdenkymmenen neljän tunnin kuluttua oon asemalla, jos asiat menee kuten pitää.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sing to the night.

Alakerrasta kuului laulua, en sano siitä huomenna mitään. Junnu ryntäsi ovesta sisään, nappasi takin ja lähti taas. Normaali keskiviikkoilta..? Mua häiritsee. Syön taas vain leipää ja salaattia, koko ajan, tänään Henkka katto mun lautasta ja tokaisi taas että mitä teen... Siitä keskustelu ajautui sitten vähän humoristisemmille alueille, mutta musta tuntuu, että se taitaa olla ainoa, joka oikeasti seuraa mua. Kukaan muu ei enää edes kato. Mun jalat on rikki. Rakkoja, hyttysenpuremia. Jokin muukin on tainnut purra, järkyttävä patti oikeassa sääressä. Se on punainen ja tuntuu hassulta, katsotaan mitä äiti siihen sanoo... Muuten aika hyvä olo. Ei ole tullut kuin yks ahdistuskohtaus, tänään kuuden jälkeen. Olin pienessä hetkessä puolentoista kilsan päässä istumassa penkillä ja tuijottamassa järveä. Sieltä kirjakauppaan rauhoittumaan. Mmh. Jotenkin litteä olo. Silti tunnen itteni norsuksi. Huomenna valmistujaisjuhlaharkat. Koko päivä, koska sain hygieniapassin suoritettua tänään. 39/40. Mutta joo. Pian voin sanoa pääseväni huomenna kotiin...

If time was a painkiller.

Täällä on hirveetä. Alle 48 tuntia jäljellä. Miksei se voi mennä nopeammin?

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Just to chase the dark away.

Heräsin puoli yhden jälkeen, Emma ryntäs sisään ja toi pyykkiä. Olin ihan pihalla, järkytyin tajuttuani ajan... Mä nukuin aika hyvin. Toissayö meni miten meni, uutta ja vierasta ja pientä ahdistusta, mutten mä kadu sitä. Sen vuoksi mä sitten varmaan nukuin tän yön niin hyvin. Unia taas liikaa, niitä on ollut koko viikon, väkivaltaisia taas. Muutama yö sitten mä juoksin kaupunkia ympäri pakoon, lopulta se poika sai kiinni ja hakkasi tajuttomaksi. Että mä inhoan näitä unia, mä tunnen yleensäkin kaiken liian elävästi unissani, ja sitten näen tollasta. Hyi.

Mä olen pakannut, ainakin uskoisin niin. Ehkä mä vielä jonkun paidan otan mukaan. Noilla sitten yritän pärjätä, tuskin siitä niin kamalan vaikeeta tulee. Oppimispäiväkirjan pituus 7405 sanaa, ihan ok sinänsä. Olisin kyllä halunnut 8000 sanaa. Mutta no, ehkä toi kelpaa. Kommenttia tuli jo nyt, nauroin niille, tänä iltana näkee taas porukkaa. Onhan mulla ollut vähän ikäväkin niitä, hienoja ihmisiä, monta kymmentä hullua pakotettuna viettämään aikansa kampuksella. Sinne ei tervejärkiset suostu. Ehkä osa on hieman pelokkaana, mutta mä toivon, että viikko menee hyvin. Pahaan paikkaan tuli toi Hyvinkään juttu.

Mua ärsyttää. Olen ihan varma, että mun takareidessä oli puolen kämmenselän kokoinen mustelma, muutaman päivän vanha sellainen, koska se oli niin ruskea. Ja siinä ei nyt sitten ole sitä. En tiedä, kai se on sitten ollut unta, mutta mua ärsyttää, mä olen varma, että siinä oli sellainen. Mutta mistä se olisi voinut tulla? En mä ole tehnyt mitään, mikä antaisi sille syyn.

Vatsanpohja katosi taas. Täällä on viileää, aamulla oli kuuma, nytkin taas vain pari vaatekappaletta päällä. Jos joku tänään katsoo samalla lailla, kuin se pariskunta eilen, mä en enää harkitse keskarin näyttämistä, mä teen sen. Mun vaatteet, muiden ei tarvitse katsoa, jos se niin häiritsee. Mutta joo, mä luen vielä kerran noi hygieniajutut läpi, tarkastan laukun ja yritän, josko saisin ommeltua ton paidan, se ois aika kiva pistää päälle nyt. Olkoonkin, että sitten ihmiset ainakin tuijottaisi, mutta paskat siitä. Mä en jaksa välittää tänään.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Run into your abstract dreams.

TH-angstia. Yritän pakata, kirjoittaa oppimispäiväkirjaa, siivota, selvittää pään, olla pyörtymättä. Aistit on yliherkkinä, jokainen haju pahentaa oloa, jokainen maku etoo, pienikin kosketus häiritsee, kuulo rekisteröi liikaa, silmät haluaa sulkeutua ja jäädä umpeen. Mielestä ei puhutakaan, se on sekaisin. Mun tekee niin mieli napata lompakko ja kännykkä mukaan, heittää jotkut housut ja huppari päälle ja lähteä pysäkille odottamaan bussia kaupunkiin, sieltä eteenpäin ja niin. Hölmöä.

Kesäkuu on kohta, kohta riittää sormet laskemaan jäljellä olevat päivät kuusitoistavuotiaana, sen kunniaksi voisi melkein tehdä jotain tyhmää. Hyvällä tavalla tyhmää, pitää kattoa. Pari kirjaa pitää lukea, piirtää jotakin hienoa, ommella tosta yks paita, rämpyttää kitaraa ja laulaa. Olla luova ja energinen ja kaikkea. Ensi viikolla en kaiketi paljoa kirjoittele, kännykässä kyllä on nykyään netti, mutta blogger lagittaa ja on semmoinen härö. Häröstä puheen ollen voisin mennä katsomaan tota yhtä häröä krapulasta selvinnyttä, se hieman varjosti mun iltaa eilen. Inhottavaa, just kun on kiva ilta, niin toisen täytyy mennä törttöilemään... Onneksi on kavereita, jotka huolehtii. Mutta nyt haastetta.

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their "tagger" and post it on their blog.
Then, choose 11 new people to tag and link them in your post.
Create 11 new questions for the people you tag to answer.
Do not tag back to the person who has already tagged you.

1. Mikä on pahin asia, jonka voit kuvitella tapahtuvaksi sinulle itsellesi?
Mm. Se, että menettäisin jonkun sellaisen ihmisen, jota ilman en jaksa elää. Mä inhoan menettämistä, oon huono unohtamaan ihmisiä. Mulla esimerkiksi meni välit poikki mun alakouluiän parhaan kaverin kanssa viisi vuotta sitten, ja ajattelen sitä edelleen.

2. Yksi asia, jonka haluaisit muuttaa elämässäsi. Perustele.
Ulkonäkö. Mä olen löytänyt itsestäni vikoja niin kauan kuin jaksan muistaa. Mulla on ajoittain suht hyvä itsetunto, mutta kuitenkin inhoan sitä, miltä näytän. Tiedän, että tällainen ajattelutapa on itsekäs ja typerä, mutta mä en voi sille mitään. Oon tapellut sitä vastaan niin kauan kuin jaksan muistaa, enkä edelleenkään ole voittanut, vaikka tän vuoden puolella musta onkin hitusen varmempi tullut, sattuneista syistä.

3. Jotain, josta haluaisit kertoa lähimmälle ihmisellesi, mutta et uskalla.
Se ei sovellu tähän kirjoitettavaksi... Hyy.

4. Sinun heikko kohtasi.

Ulkonäkö edelleen. Toinen taas on mulle tärkeät ihmiset. Mä en suvaitse sitä, että mulle tärkeästä ihmisestä puhutaan pahaa perusteettomasti tai että sitä kohtaan tehdään käsittämätöntä vääryyttä, en toki hyväksy vastaavaa ketään muutakaan kohtaan. Mut saa ihan tosissaan raivostumaan vahingoittamalla jotakuta mulle tärkeää ihmistä fyysisesti tai henkisesti, silloin mä ihan tosissani sekoan. Tiedän, ettei sitä helpolla uskois, mutta mä suutun sellasesta aivan järjettömästi.

5. Millaisissa vaatteissa tunnet itsesi kaikkein seksikkäimmäksi?
Voi jessus. En mä tiedä. Mä en ihan tosissani näe itseäni millään tavalla seksikkäänä minkäänlaisessa vaatetuksessa. Median tarjoama mielikuva seksikkyydestä ahdistaa mua, ja mä meen useimmiten totaalisesti lukkoon, jos joku edes mainitsee jotain seksikkyydestä. Mä en tiedä, minkä takia se asia on mulle niin vaikea, oon miettinyt sitä pitkään enkä vieläkään ole ymmärtänyt sitä.

6. Pahin paheesi.
Syön liikaa. Ajattelen liikaa. Teen liian vähän. Ja kun teen, teen väärin.

7. Jos paras ystäväsi haluaisi muuttaa sinussa jotain, mitä se olisi.
Hyvin suurella todennäköisyydellä se ainakin haluaisi mun asuvan lähempänä.

8. Jos sinusta tulisi yksinvaltias, minkä asian toteuttaisit ensimmäisenä.
Mun unelma on täydellinen ja virheetön tasa-arvo, kaikille samat ihmisoikeuksien mukaiset oikeudet. Sikiöille, lapsille, homoille, murhaajille, köyhille, vanhuksille, mielenterveysoireista kärsiville. Kaikille oikeudenmukainen kohtelu. Aivan sama onko ihminen raiskannut kylällisen alaikäisiä lapsia, se on silti ihminen, vaikka siinä vaiheessa toivoisikin, ettei se olisi. Sellaista ihmistä rangaistaan oikeudenmukaisesti, ja oikeudenmukaisuus ei tarkoita sitä, että se tapetaan.

9.  Mikä on ärsyttävin/ällöttävin asia vastakkaisessa sukupuolessa ja miksi?
Tää on vaikea... Mä inhoan sitä, kun mies juo itsensä känniin. Suomalainen mies ja liikaa viinaa on paskin yhdistelmä ikinä. Jos siihen ei itse kuolla, niin sitten satutetaan muita ja pahimmassa tapauksessa tapetaan joku. Se on sairasta.

10. Kehu itseäsi! Kerro, miksi juuri sinä olet ihana ihminen.
Hyi mikä kysymys... Mä pyrin aina olemaan reilu ja oikeudenmukainen ja huolehtimaan muiden turvallisuudesta ja hyvästä olosta. Omalla kustannuksellani useimmiten, mutta sille nyt ei mahda mitään. Mä tulen onnelliseksi jos muut on onnellisia, mulle on tärkeää, että kaikilla on asiat hyvin. Mä välitän ihmisistä, vaikkei ne olisikaan mulle niin läheisiä.

11. Yksi asia, jonka haluaisit tehdä ennen kuolemaasi.
Mmh, haluan sanoa jotain uutta, mikä voisi yllättääkin jonkun... Uh. No, ehkä joku tän arvaiskin, osa tekee tässä vaiheessa double facepalmin, mutta mä haluan nähdä Tokio Hotelin livenä toisen kerran. Piste.

Haastan kaikki, jotka tällaista eivät ole aiemmin tehneet, ja tällaisia kysymyksiä pistän eteenpäin.

1. Ensimmäinen bändi / artisti, jota fanitit?
2. Mikä asia kesässä on huonoa?
3. Saat kuunnella seuraavan kuukauden ajan vain viittä biisiä. Mitkä biisit valitset?
4. Mitä ominaisuutta arvostat muissa ihmisissä eniten?
5. Mieluisin paikka käyttää tietokonetta?
6. Mikä on mielestäsi turhin lahja ikinä?
7. Mitä väriä huoneesi sisustuksessa on eniten?
8. Omistatko musiikkia CD-levyillä?
9. Mikä on rentouttavin ajanviettotapa?
10. Saat kaksi vaihtoehtoa. Joko muutat Pohjois-Koreaan ja saat hyväpalkkaisen työn, ison talon ja elät siellä rikkaana toisten kärsiessä köyhyydestä ja nälänhädästä, tai muutat Ruotsiin ja elät siellä huonopalkkaisena pienessä asunnossa, mutta asuen kuitenkin hyvinvointivaltiossa. Kumman valitset?
11. Kerro paras asia, mikä sinulle on tänään tapahtunut.

You will burn in hell, they say.

Spontaaneja päätöksiä.
Pysähtyneessä bussissa istuva vanha pariskunta katsoi arvostelevasti, harkitsin tietyn käsimerkin käyttöä.
En käyttänyt.
Kävin kummisedän haudalla, tuijottelin kiveä hiljaa ja pyysin anteeksi. En tiedä, sainko.
Nestevajaus, syömättömyys. Söin yöllä sen yhden sämpylän, teki mieli oksentaa se ulos, mä en ole ikinä aiemmin joutunut tappelemaan itseni kanssa vastaavalla tavalla. Se ei suostunut menemään alas...
Tässä hajoo pää.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

"Vitun ämmä."

Miksen mä voi itkeä, vaikka oma veli sanoi noin?

tiistai 22. toukokuuta 2012

Scratched to the bones.

Äiti lähti. Mä oon siivonnut. Tiskannut. Laitoin ruokaakin itelleni äitin edessä, paljon proteiineja, kun se vielä iltapäivällä oli täällä. Koin pienen järkytyksen luettuani yhden blogitekstin, mutta asiat kääntyy paremmaksi. Haluan uskoa niin. Omat huononee, muiden paranee, eikös ole aika ihanteellista?

Neljä päivää. Mä en ole aloittanut pakkaamista. Kaikki kesken. Mä tuskailen ton ohjauslaskun kanssa, en tajua sitä. Miksei voida antaa minkäänlaista pohjaa? En ymmärrä, pitäskö sen olla jollain tavalla virallinen, sain kyllä ohjeet, että vapaamuotoinen lasku, ja sitten listan sisällöstä, mutten siltikään ymmärrä. Maikka oli oikeassa sanoessaan, että jos haluaa helppoutta, kannattaa mennä lukioon... Amis ja lukio on eri tavalla vaikeita. Raivostuttavaa. Haluan tavallista koulua, se on helppoa, tällainen on vain ja ainoastaan turhauttavaa, vaikka tiedän, että lukio tulee olemaan vielä ärsyttävämpää. Kun nyt vain tulis ne tulokset, niin saisin viimeinkin tehdä sen päätöksen.

Töissä tulee huono olo. Mä norkoilen. En keksi itselleni tekemistä. Tavallaan toivon, että nukkariaikaan lapset nousisi sieltä sängystä vessaan, saisin edes vähän tekemistä niiden vahtimisesta. Kolme päivää jäljellä, en saa vedettyä ohjauksia. Vedän niitä nyt täysin spontaanisti ilman valmiita suunnitelmia, lapset on niin arvaamattomia, ei sitä ikinä tiedä, kuka heittäytyy hankalaksi ja missä tarvitaan apua. Tänäänkin tuli muutama tilanne täysin puskista, tuntuu pahalta. Miten sä ohjaat lasta, joka vetäytyy täysin itseensä, jos yrität torua sitä huonosta käytöksestä? Tuijottaa suurilla silmillään ja nauraa ja pyörii, muttei ota kunnollista kontaktia tai anna merkkiä ymmärryksestä. Onneksi on niitä positiivisiakin yllätyksiä, lapsi ei suostunut leikkimään muiden mukana, lopputuloksena se tarrasi kädestä ja pysyi siinä loppu-ulkoilun ajan... Anteeksi, lapset on ihania. Kaikesta vaikeudestaan huolimatta, harva asia tässä maailmassa on yhtä vilpitön ja ihana kuin pieni ja suora lapsi.

Umh. Aloin miettiä, että mitä jos kuitenkin lähtisin vasta maanantaina. Puoli kahdeksan maissa lähtis juna, pääsisin sillä ilman vaihtoja, olisin perillä tunnin ennen koulun alkua. Kävelen ripeästi, olisin opistolla puolen tunnin sisässä. Aamujunassa on musta kivempi matkustaa. Olisiko se niin paha asia? Saisin yhden lisäyön kotona, yhden illan käytettäväksi, sitten olisi vain neljä iltaa ja neljä yötä jäljellä. Perjantaina lähtisin vähän keskipäivän jälkeen, jos mitenkää mahdollista. Pitää kattoo.

Huomenna seiskaan. Mä pakkaan laukun nyt, keksin vaatteet aamuksi ja yritän nukkua. Mehiläiset yrittää tunkea sisään, yksi onnistui jo jotenkin, mahtavaa.

maanantai 21. toukokuuta 2012

The best of all I hope.

Hälärit keskellä yötä on aika mukavia, varsinkin kun huomaa kuka niitä soittelee.

Viimeinen viikko meneillään. En jaksais, haluan jo kouluun. Neljä päivää. Kyllä se tästä. Ei näyttö huolestuta pätkääkään, enemmänkin se, että äiti lähtee huomenna Budapestiin. Ollaan kuudestaan kotona älyttömän silittämättömän pyykkivuoren ja sotkun kanssa... No, yritetään olla kuolematta. Mä tein pienen löydön autotallista, ei siitä sen enempää.

Viikon ohjelma koostuu töistä, siivouksesta, silittämisestä, pyykeistä, tiskeistä, ruuanlaitosta, lenkkeilystä, hiusten värjäyksestä, ompelusta, tuunauksesta, pakkaamisesta. Hieman luovuutta ja kirjoja sekaan. Ihannetilanteessa muitakin ihmisiä. Ulkona on liian kuuma, en silti uskalla nukkua parvekkeen ovi auki, naapuri savustaa mut vielä ulos ja saan kutsumatonta seuraa. Työvaatteet on ongelma, mulla on kyllä vaatteita tällaisille säille, mutta ne ei todellakaan sovellu päiväkotiin... Fuu. Mä siirryn nyt nukkumaan, josko se uni tänään tulisi paremmin.


Inspiroivaa.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Not like other girls who always feel so sure.


Sometimes I'm just a girl stuck inside of me of me
Sometimes I want to disappear some place
But I don't want to stay too long
Sometimes I'm feeling so alone
Trying to fit in where I don't belong


Sellaista. Vanhaa, oon kuunnellut The Veronicasia about pari vuotta. Kuluttanut biisit hengiltä, tää vain sopii fiilistelyyn. Kun haluan vähän jotain erilaista. Piristävää. Materialisti heräsi tänään eloon Hate Heartsien, hiusvärin ja kirjastokäynnin myötä, yritän ponnistella ja pitää ahdistuskohtauksen poissa. Koska se kieltämättä on tulossa... Yritän olla ajattelematta sitä. Nyt painun nukkumaan, huomenna isoskoulutusta ja jotain muuta, uh. Bussitkin pitäs kattoa.

torstai 17. toukokuuta 2012

When I'm alone time goes so slow.


 Could stare at your face for the rest of my days
Now I can breathe

Turn my insides out and smother me

 Puhuin eilisillan läpi Emman kanssa, se ymmärsi ja ei ymmärtänyt. Tutkin asuntojen hintoja puolenyön aikaan ja laskeskelin opintotukea, mietin vähän kaikkia kustannuksia. Ei puolessa tunnissa paljoa saa aikaan, mutta sainpahan homman aluilleen. Äiti ei tykkää, mutta mä lähden siltä pohjalta, että en halua asua kotona. Inhottaa kuitenkin todeta, että ensimmäinen lukiovuosi olis täyttä tuskaa, jos muuttaisin omaan kämppään, helpottaisi vasta täysi-ikäisyyden myötä...

Inhottaa. Musta tuntuu, että tänään oli ensimmäinen päivä tän vuoden puolella, kun tuntui hyvältä olla. En osaa selittää kunnolla... Heräsin siihen, että oli liian valoisaa ja veli katto Digimonia äänet täysillä seinän takana, hetken teki mieli käydä kuristamassa se. Hyppäsin ylös sängystä, nappasin koneen ja menin parvekkeen sohvalle istumaan, sisällä oli liian kuuma. Päivällä lähdettiin Roosan kanssa Lotalle Mimman ja LP:n kanssa viettämään aikaa, tavattiin Ystävä ja sellaista. Oli kivaa. Bussimatkalla olin hiljaa, kuuntelin musaa ja katselin pihalle, hiljaista ja märkää ja harmaata ja vihreää. Kaunista. Ilmakaan ei hiostanut. Smother Me soi päässä älyttömän monta kertaa, se jotenkin sopii tällaisiin päiviin.

Uh. Mä tiedän odottelevani tässä ahdistuskohtausta. Oon Tampereella enää kymmenen päivää, mä en tiedä, miten selviän viisi päivää opistolla, mä en tiedä, miten se koulujenloppu menee, odotettavissa on pahanlaatuinen hermoromahdus. Mulla ei ole hajuakaan, mitä teen ensimmäisellä lomaviikolla. Ei hajuakaan koko kesästä. Mä haluan jo tietää haun tulokset, mä näin eilen unta, teki pahaa vaikka tiesin sen olevan alitajuntaa. Ärsyttää todeta, että mä haluan opiskella, mä haluan pois töistä nyt heti, kuusi päivää vielä jäljellä. Loppuisi jo.

Ei tällä taaskaan ole mitään pointtia. 41 tuntia töitä jäljellä. Sekoan. Liikaa tehtäviä hoitamatta. Liian vähän aikaa. Mä haluan nukkua. Onko väärin, jos mä tahdon nukahtaa nyt ja herätä vasta sitten, kun on taas aikaa, kun mun ei tarvitse pelätä riittämättömyyttäni, inhota itseäni jatkuvasti? Mä en jaksa. Haluan piilottaa itseni. Pois näkyvistä niin pitkäksi aikaa, että pystyn katsomaan itseäni.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Gonna bash my head against the mirror.

Kiitos, kun pilasit illan, joka oli ensimmäinen hyvä ilta vähään aikaan. Kiitos taas niin helvetisti.

Kerron äitille muuttoaikeistani vielä tän viikon aikana. Mä en enää jaksa.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Keep my mind of the edge.

Välillä tuntuu, että sieltä peilistä tuijottaa ihminen. Mä pystyn hymyilemään sille, pystyn irvistämään sille, pystyn halaamaan sitä ja sanomaan, että jatka vain, nyt menee hyvin. Sitten tulee se takapakki. Peili muuttuu pelottavaksi, mä en halua sen lähellekään. Välttelen sitä, ja jos joudun sen eteen, kestää kauan, ennen kuin pääsen sen luota pois. Sitä ennen oon ehtinyt repiä itseäni palasiksi niin henkisesti kuin fyysisestikin, sattuu ja tunnen itseni kuolleeksi, enkä tahdo katsoa palata peilin luo hetkeen. Ja joka kerta mä kuitenkin teen sen.

Lauantaina huomauteltiin. Isovanhemmat, äiti, sen kaveri. Mitä sä söit, mikä kuuri sulla on, miten niin ei tee mieli? Koko ajan. Päivällisellä äiti pysähtyi meidän pöydän viereen, kysyi mitä söin, luettelin kaiken, se intti että miksen ottanut sitä ja tätä. No en löytänyt enkä halunnut. Sunnuntaina sama keskustelu uudelleen isovanhempien luona, äiti ja sen vanhemmat alkoi selittää kaikista puutostiloista ja sanoi mun syövän väärin. Eilen kysyin sitten äitiltä asiasta illalla, se totesi parissa lauseessa etten saa mitään tarpeeksi, joitain en saa ollenkaan, oli ärtynyt ja kiukutteli siitä kalasta. En tiedä tekikö se sen huomaamattaan vai taktikoiden, mutta se heitti keskusteluun sen perheen perustaminen ei onnistu -kortin... Mä lopetin keskustelun siihen, pelkäsin äänen sortuvan. Tai en vain halunnut sanoa enempää.

Mun päässä pyörii yks päivä, oltiin Miskalla. En muista mistä oli kysymys, mutta se kuitenkin yritti saada mut katsomaan peiliin. Mä en suostunut, muttei sekään luovuttanut. Lopulta livahdin kynnyksen yli ennen kuin se onnistui. Tavallaan tulee hyvä olo tota muistellessa, koska kaikki oli silloin niin uutta ja kevyen oloista, mutta sitten mä muistan, etten syönyt niihin aikoihin kuin tyyliin omenan ja yhden pienen jugurttipurkin per päivä... Enhän mä edelleenkään hyvin syö. Hyvä kun edes syön. Ja kun syön, rääkkään sen pois kehosta illalla, kunnes meinaan oksentaa huonon olon takia. En oksenna, seinät on paperia ja varsinkin iskällä on liian hyvä hajuaisti.

Kaikki tuntuu näytelmältä. Perheen edessä syön. Liikaa tai vain jotain. Joidenkin kavereiden edessä syön. Toisten edessä en. Töissä syön muiden edessä, koska toinen ohjaajista on suoraan sanonut mulle, että pitää mun syömisiä epäilyttävänä. Koulussa syön vähän, ja tietyssä seurassa, koska muut alkaa kysellä. Ne joiden kanssa syön, vitsailee. Ehkä ne välittää, ehkä ne pelkää välittää, ehkä ne ei vain sano mitään. Mä haluan pysyä kotona ja en halua. Jos pysyn, syön. Jos en, lakkaan syömästä. Kaikessa on ongelmia, mä joko peittelen syömistä tai sitten en. Kummastakin seuraa huono omatunto, jonka yritän korjata tekemällä päinvastoin kuin viimeksi...

Mä olen yrittänyt oppia normaaleille tavoille. Ihan tosissani. Mä haluan auttaa muita ja tiedostan, etten voi tehdä sitä, ellen ensin auta itseäni. Mä huomaan jo, että vaikka kuinka yritän, mä en vain pysty auttamaan muita, jos ongelmat on hitusenkaan samankaltaisia kuin mun omat... Tuntuu pahalta. En mä tahallani pysy hiljaa. Mä en vain pysty muuhun.

Umh. Haluan sen medusan. En ota. Annan itselleni luvan harkita sitä, jos onnistun tavoitteessani. Rustoja täytyy kuitenkin saada. Pelottaa vaan, että en taida pystyä ottamaan niitä nyt kesän tullessa, koska mätäkuut on tuloillaan... Otinhan mä nykyisen rustoni toukokuussa kaks vuotta sitten, mutta sekin parani kolme kuukautta, se nukkuminen oli tuskaa. En välttämättä haluais sitä samaa nyt. Mutta korvia voi kyllä muuten lävistää huoletta. Labretia en ainakaan enää takaisin halua, sen tilalla huulessa on pieni kuoppa, katsoo muuttuuko se tästä enää miksikään. Medusastakin jäisi arpi, mutta ajattelin, että jos ottaisin sen, käyttäisin pienempää tappia, siitä ei jäisi välttämättä niin isoa jälkeä. Ja tiedän varsin hyvin, että mua syytetään toisten miellyttämisestä, koska en vain ota sitä reikää, koska tiedän Miskan mielipiteen asiasta, mutta kun mua huolettaa se arpikin, varsinkin tän nykyisen arven takia...

Ja yritän vain häivyttää huolenaiheeni vähäpätöisempiin murheisiin. Taktikointia? Mä menen etsimään vaatteita, prinsessaleikit tuloillaan. Myönnän, että pelottaa, kaikki tytöt tietää, että prinsessaleikit on vaarallisia. Oli kyseessä sitten päiväkoti-ikäinen lapsi, kolmikymppinen nainen tai alhaisesta itsetunnosta kärsivä teini-ikäinen.

maanantai 14. toukokuuta 2012

How could we know we had found treasure?

Ei ollut kovin hehkeä päivä eilen, ei. Ei siitä sen enempää.

Töissä vierailin pienempien ryhmässä. Pieni pellavapäinen tyttö laskettiin aikuisen sylistä lattialle, se tassutti kädet ilmassa mun luo, nostin sen heti syliin. Mä en muistanutkaan, miten ihanalta ja onnelliselta sellainen pieni ja kevyt lapsi voi tuntua. Kietoi kädet kaulan ympärille, silitti hiuksia, poskia, hartioita, poskia, suukonkin antoi, kertoi pieniä tarinoita hiljaa korvaan. En olisi halunnut päästää enää irti, se tuntui luvattoman hyvältä. Muutamaan viikkoon ei ole tullut koettua vastaavanlaista onnellista hetkeä. Pelottaa kuitenkin, kun muutaman minuutin kuluttua mä huomasin melkeinpä täriseväni, täytyi asettaa lapsi toiselle kädelle ja silti tuntui että olisin ollut lysähtämässä maahan... Haluan sen lapsen takaisin syliini. Tai sitten... Niin.

Mulla on ikävä sua.

Totesin, etten halua kertoa siitä, mitä kävi Tallinnassa ja matkalla sinne ja takaisin. Mulla vaan iski hermoromahdus, mitä mä kyllä osasin odottaakin. Päivä vain oli totaalisen väärä mulle, mä tajusin sen jo silloin, kun sanoin äitille tulevani mukaan. Sekosinhan mä maaliskuussakin kahdentenatoista, lähdin pakkasyöhön juoksemaan ja selvittelemään päätäni, silloin mä itkinkin vähän. Huhtikuussa mä en seonnut, en tiedä mistä se johtui. Mutta nyt hajosi. Vaikka mä yritin varustautua ja päätin, että pidän kerrankin hauskaa. Veli kävi hermoille, siskot kävi hermoille, muu porukka lisäsi ahdistusta. Mä olisin halunnut puhua jonkun kanssa, eihän se onnistunut, en uskaltanut osallistua aikuisten keskusteluihin ja omanikäisiä oli matkassa pari, niistä ei juttuseuraa olisi saanut, ja loput olikin lapsia tai nuoria, jotka käyttäytyi kuin lapset. Sitä ollaan niin isoa ja omatoimista ja sitten valitetaan kaikesta mahdollisesta lapsenomaisesti... Anteeksi, jos kuulostan tekopyhältä, näin se vain oli.

Nyt särkee päätä. Pahasti. Ja on nälkä, mutten anna itselleni lupaa syödä. Liian aikaista. Voisin nyt kirjoittaa muutaman ohjaussuunnitelman, asetella julisteet ja ommella kangaskassin. Jotain tekemistä on pakko keksiä, tai mielikuvitus saa mut taas hulluksi. Kuten aamulla...

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

I'm not going, I'm not leaving.

Peili yrittää tappaa mut.

Where should we go?

1. Nimeä 15 bloggaajaa.

  2. Ilmoita heidän nimeemisistään heidän blogissaan.

  3. Jaa 7 faktaa itsestäsi.

  4. Kiitä bloggaajaa joka nimesi sinut.

  5. Lisää Versatie Blogger Award kuva blogipostaukseen

1. annna

2. sara

3. Petronella

4. Ambrosia

Pahoittelen, mä olen nyt liian väsynyt keksimään blogeja. Pärjäätte noilla.

1. Mä vihaan sitä, että toisista puhutaan paskaa selän takana. Ite pyrin välttämään tätä kaikin mahdollisin keinoin, ja jos kuulen muiden puhuvan toisesta jotain pahaa, mä yritän saada perusteluja sille käytökselle enkä itse osallistu keskusteluun. Eli jos mä yhtäkkiä muutun hiljaiseks kesken keskustelun, jossa on sanottu jostakusta jotain vähemmän imartelevaa ja tuijotan jonnekin kauas, mä todennäköisesti hillitsen haluani alkaa motkottaa ja vaatia perusteita sellasille puheille. Tiedän varsin hyvin olevani raivostuttava, musta asia vaan on niin, että kellään ei ole minkäänlaista oikeutta puhua toisista siihen tyyliin.

2. Mä en juo enkä polta. Mä en halua haista pahalle, mä en halua tärvellä kehoani sellaisilla. Musta on inhottavaa olla kaverien seurassa, jos ne on aivan umpituiterissa eikä pysty tekemään mitään järkevää. Kuitenkin mä pyrin olemaan mukana, kun kaverit lähtee jonnekin juomaan. Mä huolestun aivan älyttömän helposti ja haluan olla mukana vahtimassa, ettei mitään satu. Ja mielestäni mulla on täysin kelpuutettava syy siihen, että teen näin. Viime kesästä jäi arvet.

3. Mä tykkään opiskella. Vaikka saatan joskus valittaa siitä, etten jaksa eikä kiinnosta, ja mulle tulee ajanjaksoja jolloin en ihan tosissani jaksa enkä pysty opiskelemaan, musta on mahtavaa oppia jotain uutta. Mä tykkään teoreettisesta opiskelusta, kädentaidot ja itseilmaisu on eri asia tässä, musta esimerkiksi biologiassa tai kemiassa käytännössä tapahtuva työskentely on kamalaa. Inhoan sellaista.

4. Paljain jaloin kävely on mahtavaa. Mä odotan kesää, koska saan silloin ihan vapaasti heittää kengät menemään ja juosta tuolla jalat paljaina. Maa lämmittää varpaita, ruoho on pehmeää, sade tuntuu hyvältä iholla, se on jotain niin täydellistä. Parhaat paljasjalkailumuistot viime kesältä on Särkkäreissun jälkeinen kävely keskustaan emosimbojen kanssa ja se, miten olin Ruusiksessa sadesäällä, kävelin pehmeässä nurmikossa paljain varpain mekko päällä. Se oli kivaa. Toki jalat menee koppuraisiksi ja tuntuu ikäviltä koskettaessa, muttei se haittaa. Niin kamalasti.

5. Rakastan sisustamista. Musta on ihanaa maalata seiniä, koristella paikkoja, laittaa julisteita seinille, järjestellä tavaroita eri paikkoihin, keksiä erilaisia väriyhdistelmiä ja sommitelmia. Mulle on tärkeää, että mun oma persoona tulee näkyviin mun elinympäristössä. Mun huoneesta löytyy kirjakasoja, saviastioita täynnä koruja, nauhoja ja pinnejä, kyniä, sukkapuikkoja ja muita tikkuja lasipurkeissa, seiniltä kaiken maailman lappuja. Musta on kiva, että kaikki, mikä saa olla näkyvillä, myös on näkyvillä. Salassapidettävät tavarat taas on säilötty piiloon ties millaisten tavaramuurien taakse.

6. Mä olen kukkafriikki. Joskus pienempänä mä ajattelin, että voisin alkaa kukkakauppiaaksi. En tiedä, että oliko se ihan unelma-ammatti silloin, mutta yksi haave se on. Mä tykkään asetella kukkia, tykkään katsella niitä, hieman hoitaakin, mutta siinä se ongelma onkin. En hoida niitä tarpeeksi hyvin, siksi jätän ne suosiolla muille. Nyt tosin ajattelin, että haluan huoneeseeni jonkun kasvin. Tai vähintäänkin parvekkeelle kesän ajaksi. Täytyy katsoa, mihin pystyn.

7. Mä olen huono puhumaan. Mä en aina pysty sanomaan sanottavaani ääneen, koska en löydä tapaa sanoa sitä. Mä olen nytkin käynyt itsekseni moneen kertaan läpi yhden keskustelun, joka mun on käytävä, olen yrittänyt saada itseni muistamaan kaiken, mitä mun on sanottava. Mulla on aina paljon sanottavaa, parhaiten sen huomaa siitä, kun keskustelee mun kanssa tekstin välityksellä. Nytkin huomaa, etten pysty selittämään tätä asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi, vaan mun on pakko tarkentaa yksityiskohdilla ja lisäillä sanoja väliin. Oon tyhmä, tiedän.


Ja kiitokset Lotalle.

Seuraavasta postauksesta löytynee kuvia Tallinnanreissulta, samaten fiiliksiä. Jos kirjotan nyt, alan tyyliin itkeä ja hakkaan pääni auki seinään. Siinä vähän esimakua tulevasta.

torstai 10. toukokuuta 2012

Höpöhöpsis, saapashippi!

Eräs elämänviisauksia lateleva lapsi, mun pallero. Ehkä mulla on päässä vikaa, mutta mun on pakko myöntää, että mun ajatusmaailma on muuttunut. Aiemmin mä tykkäsin hoitaa ja ohjata semmosia rauhallisia ja tottelevaisia tyttöjä, jotka teki suht kiltisti mitä mä pyysin, mutta nyt mä oon onneni kukkuloilla, kun mulla on ryhmässäni semmosia uhmaiän loppupuolella olevia poikia, jotka räyhää, aukoo päätään, tarvitsee jatkuvaa valvontaa, tykkää pelleillä ja huonoina hetkinä itkee kuin hullut ja tulee syliin lohdutettaviksi. Ne on yksinkertaisesti ihania.

Mh. Mun piti tulla vuodattamaan taas. Sisko sai raivarin läksyistään. Tosi kiva, tapeltiin ensin joku kakskyt minuuttia siitä, tekeekö se ne, se päätti riidan suttaamalla kirjansa niin, ettei sitä saa kumitettua, mä vastasin siihen raahaamalla sen huoneeseensa parkumaan, se protestoi hajottamalla paikat siellä. Että kiva. Kyllä se ne siivosikin, pintapuolisesti ainakin, sen jälkeen ku iskä oli puhelimen kautta rauhoitellut sen puolen tunnin kirkumisen jälkeen. Odotan nyt sitä että likka tulee kotiin, odotettavissa on uus raivokohtaus, kun iskä pakottaa sen tekemään ne läksyt ja ipana keksii, että on mun syytä, että se repi jotain lehtiä ja piirroksiaan ja kaikkea. Inhottaa sinänsä, se on oikeesti lahjakas piirtämään, nyt se tuhos ne kaikki... Ja tais tuhota yhden mun tekemän taulunkin, äiti saa kohtauksen. Onko edelleenkään ihme, että haluun muuttaa pois kotoa?

Näyttö alkaa maanantaina. Ei se ole mitenkään kummallinen, mulle tuskin tulee ongelmia. Kirjoitan vaan ohjaussuunnitelmat valmiiksi, sitten hoidan ne kaks viikkoa töissä. Ensviikko tosin menee vähän miten sattuu, koska on helatorstai ja ipanat viettää sit pidennettyä viikonloppua perjantain ajan, paikalla on vaan kourallinen lapsia. Lepsua, vedän sit niille tyyliin koko päivän ajan ohjattua toimintaa. Ja bythegay kuolen huomenna, iltavuoro ja fuu, kiva, ilta menee sen takia myöhäseks ja lauantaiaamuna lähetään kohti Viroa puol kaheksalta ja kaikkea. Pikavisiitti tosiaan kyseessä, kotona ollaan seittemän aikaan lauantaina illalla. Mukaan lähtee pari siskoa, veli ja äiti ja liuta kaikkia muita tällä alueella asuvia, pelottaa jo vähän, kivasti naapureita. Ja vähän on ilkeä olo koska kolme kuukautta ja yh, anteeksi. Hyvitän.

Petasin sängyn ja järjestelin vaatekaappia, hoidan sen vielä loppuun. Seuraavaksi vuorossa pyykit, pesin taas kivasti sohvanpäällisiäni, meikä ei levitä vaatteitaan lattialle, vaan päällystän sohvan niillä. Ja koska mun vaatteet on pääosin mustia, on aika helppoa kuvitella, että miten löydän sieltä sen tietyn hupparin tai neuleen tai pitkähihaisen, kun aamulla pimeässä etsin työvaatteita. Taitolaji. Seinä pitää asetella, laitan sille vaan muutaman julisteen, parhaimmat. Eli suomeksi MCR / BVB / BMTH on kivasti edustettuina. Sitten on noita kaikkia lappusia ja hakaneuloja ja lasten piirroksia ja sälää, mitä levittelen ympäriinsä. Voisin koittaa kuvaillakin tätä, kun saan sisustuksen valmiiksi. Eli ehkä sitten, kun saan ton telkkarin raijattua jonnekin, mulla on täällä tommonen laatikkomallinen töllö, ei oo toiminut vuosikausiin ja niin. Mä katson telkkarista jotakin about kerran kuussa, että toi on tosi hyödyllinen, eikös joo?

Ja Lotta, kiitän haasteesta jo näin etukäteen, kiitän uudestaan sitten, kun jaksan tehdä sen, nyt en jaksa, pyykit odottaa.


Le mustache party ~ Katotaan koska emolauma kokoontuu taas, tästä tulee kivaa.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Hands shaking, head spinning.

Mahtava päivä tosiaan... Nukuin 12 tuntia, olin jalkeilla ehkä kaksi, loppupäivän oon istunu ja löhöilly. Sain sentään siivottua keittiön ja laitettua pyykit, siihen se jääkin. Vetäsin aamulla allergialääkkeen naamaan, toivoin että helpottaa, no ei. Silmät vuotaa, kurkkuun sattuu, nieleminen tuntuu tukehtumiselta, päätä särkee, niistän jatkuvasti, ääni on lähtemässä, ja tossa puolisen tuntia sitten aloin itkeä kivusta, kun kumarruin vähän alaspäin. Vihlaisi niin järkyttävällä tavalla, pelästyin tosissani... Lämpöä oli 37,0, ei se kuumetta ole, mutta kun normaalisti mulla on hädin tuskin se 36... En saa löhötä, saan vain maata tikkusuorana tai istua ryhdissä. Iskä sanoo ettei voi olla allergiaa, ei ainakaan tunnettua sellaista, mä uskon samaa. Meen nyt nukkuun, herätys puoli seittemän, jos en nouse nii vähintäänkin soitan töihin etten voi tulla... Tuskin menen, vaikka olo kohenisikin, ääni tuskin palaa sen vertaa, että voisin työskennellä kahdenkymmenen lapsen keskellä, saati sitten ulkona, missä niitä lapsia on ainakin kolminkertainen määrä. Onneksi äiti alkaa pikkuhiljaa tajuta etten mä tosiaankaan ole kunnossa, eilen illalla valitin sille siitä, miten ipanat pitää meteliä aulassa, kun aulan ja mun sängyn välissä on vain muutaman sentin paksuinen seinä. Se sanoi että oma vikani kun otin tän huoneen... Nyt se kielsi veljeä soittamasta kitaraa, vaikken vielä edes nuku. Ja se neropatti tuli kysymään, että sattuuko kurkkuun. Teki mieli alkaa nauraa, mutta ei ole ääntä siihen... Joo. Mä menen pesemään hampaat ja nukkumaan. Katsotaan, josko huomenna olisin taas elossa.

lauantai 5. toukokuuta 2012

I gotta say something I've been thinking about.

Perjantai - ahdistusta, väsymystä, turhautumusta ja allerginen reaktio, halvatun kevätilma. Lauantai - jännitystä, kolminkertaiseksi nopeutunut syke ennen lavalle astumista, hämmentävä unohdus, päänsärky, liikaa syömistä ja edelleen jatkuva allerginen reaktio, lääkkeet naamaan ja peiton alle köllöttämään kone kaverina, kun en ketään kivempaa siihen hätään saanut. Masentavaa.

Mua inhottaa. On inhottavaa joutua myöntämään, että mä en pääse tästä mielenvikaisuudestani eroon. Vuosi 2010, ajattelin sen olevan ohimenevää. 2011, se toistui pelottavasti. 2012, olen vihainen sille. Mun pääni yrittää tärvellä mun elämän. Vuonna 2010 ripari pelasti ja piristi, antoi voimaa. 2011, ei mitään muistikuvaa, mikä auttoi. Ehkä mä vaan uskoin siihen, että peruskoulun loputtua sekin loppuu. 2012, Miska on ainoa, joka pitää mut edes jollain tavalla järjissäni tän kanssa. Ja kyllä, harrastan "keittiöpsykologiaa", mitä ikinä onkin, tää alkaa vain olla mulle niin tuttua ja pelkään mennä kenenkään ammattilaisen luo, mä tunnen itseni kuitenkin paremmin kuin muut, vaikka monet ajatukset onkin vieraita ja väärin. Mitä mä tässä yritän nyt sanoa, en uskalla sanoa suoraan, pelottaa. Kuitenkin, mun on kaiketi vain myönnettävä, että en tule ikinä kärsimään kaamosmasennuksesta. Naurettavaa, mieli on niin kieroutunut, että se nauttii kaamoksesta, on melkeinpä rauhallinen, mutta auta armias kun kevät alkaa, se hajoaa palasiksi. Eli suoraan sanottuna kärsin kolmatta kertaa itse toteamastani kevätmasennuksesta. Vituttavaa.

Tiedän, ettei tällaisia johtopäätöksiä saisi tehdä itse. Mä vain yritän kuunnella itseäni, ajatella tulevaisuutta, josta mä kaikesta huolimatta unelmoin, pakottaa itseni eteenpäin ajattelemalla, että mä en halua luovuttaa. Tää on älytöntä, en tiedä minkä takia edes kirjoitan tätä. Ehkä mä vain olen kyllästynyt tähän, ehkä mä olen kyllästynyt epävarmuuteen, ehkä mä olen kyllästynyt siihen, että seilaan taas niillä vaarallisimmilla vesillä. Helmikuussa mä päätin, että voitan tän, koska en halua menettää mitään. Nyt toukokuussa mun on myönnettävä, että mä en pysty tähän, mä tulen hulluksi. Esimerkiksi se, etten pysty edes itkemään. Mä, joka itkin koko yläasteen ajan melkein päivittäin jo pelkästään siksi, että tulee itkettyä. Nyt en saa itseäni itkemään. Ja edelleenkin se, että itkee fyysisestä kivusta tai siksi että silmiä kirvelee allergisen reaktion takia on vääränlaista itkua. Sen itkun pitää tulla syvältä, sen takia että tuntuu pahalta jonkun toisen takia, sen takia että mieli on hajalla, sen takia että ei kestä katsoa itseään peilistä, sen takia ettei kestä katsoa miten kauniilta joku näyttää, pitää itkeä kun joku sanoo jotain kaunista, kun joku hymyilee koko olemuksellaan, kun joku on niin tärkeä että itkettää, kun tekee vain mieli itkeä. Mä haluan itkeä, mä en vain pysty siihen. Mä yritin eilen koko illan, en onnistunut, mä en pystynyt siihen pari viikkoa sitten, vaikka kaiken järjen mukaan mun olis pitänyt olla kuin vesiputous, mä en ole pystynyt itkemään yhden mulle sanotun asian takia, vaikka se oli jotain niin kaunista, vaikka se sai mut tuntemaan oloni hirveäksi, mä haluaisin itkeä jo senkin takia, etten ole kertonut sille millaisia ajatuksia sen sanat mussa synnytti. Vaikka en tiedä, jos se sattuu tän lukemaan, se saattaisi hyvin päättelemällä ja muistelemalla ja rivien välistä lukemalla ymmärtää, kyseiset sanat lausuttiin saunassa. Yh.

Nyt pelottaa. Pelottaa, että jos julkaisen tän ja joku lukee tän. Jos joku huolestuu. Koska ei ole tarvetta huolestua. Äskeinen lause on paskaa. Mä haluan vain saada pääni selviämään, keksiä keinon saada tää loppumaan. Mä inhoan tätä, inhoan koko sydämestäni. Mä inhoan sitä, että alan inhota itseäni vielä enemmän tän takia, koska olen itsekäs ja haluan ajatella, että tää mieliala ei ole ainoastaan mun syytäni, etten ole itse voinut aiheuttaa itselleni tällaista. Mä yritän ehkäistä tätä, mä yritän iloita pienistä asioista, soimaan itseäni kun mietin jotain pahaa, mä yritän kuunnella musiikkia ja laulaa ja tanssia ja hymyillä, mä yritän saada itseni piirtämään värikkäitä kuvia, mä yritän laittaa seinille lappuja, jotka piristää ja lasten piirroksia jotka saa hymyilemään, yritän muistaa mitä kaunista on sanottu, yritän muistaa puhua ihmisille, yritän katsella kukkia ja haistaa niiden tuoksun ja muistaa, miten kauniita ne on, miten mä olen iloinen värikkäistä kukista. Mä vaan.... Hitto vieköön, mä olen minä. Friikki, joka yrittää purkaa ahdistuksensa millä tahansa tavalla, joka ei vahingoita muita ja parhaassa tapauksessa ei muakaan.

Idiootti. Tekis mieli lyödä pää tästä seinästä läpi. Tää on typerää, mä olen typerä, järjetön imbesilli, itsekeskeinen paska. Koko ajan vihaisempi itselleni. Nyt lopetan, nousen tästä, siivoan, menen saunaan, keksin mitä teen hiuksilleni ja kaikkea. Vähintäänkin hiljenen ja menen sinne saunaan ja yritän olla pieni ja oikeanlainen ja ongelmaton ja iloinen ja älykäs ja hyvä lapsi, ettei noiden tarvitse olla huolissaan siitä, että oon hiljaa ja väsynyt ja vedän pillereitä naamaan jatkuvasti. Äh, terveisiä uikkareilta, sanoisi yksi viisas nelivuotias. Sellaisetkin tarvis ostaa...

I close my eyes, I can't stop thinking about you
Crack a smile, I just can't lose
At a mile a minute my heart beats to the limit when I'm with you

torstai 3. toukokuuta 2012

Feel you here forever.




Tumblr. En pysty kirjoittamaan tänne mitään, koska teksti ei vain synny. Jos jotakuta nyt kiinnostaa, niin tuolta selviää. Ja niin, gifit koska rakastan noita leffoja.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Levinneet maskarat kasvoillaan.

Otsikko koska Dingo ja mun maskarat ja kajaalit oli eilen illalla levinneet aika kauniisti.

Oli siinä taas vappu. Hieno sellanen. Viime vappu meni Oprin kanssa tuolla keskustassa, tää vappu meni emosimbojen ja muiden kaverien kanssa. Maanantai-iltana pyörähdin siellä koskenrannassa, enhän mä juo, olin kattomassa porukkaa. Siinä vaiheessa kun Roosan kunto oli "TAHDOOOOON RAKASTELLA SINUAAA" meikä lähti vetään, mä inhoon kattella siskoa kännissä... Kotona onnistuin epähuomiossa käräyttämään sen, mut eipä noi siitä seonneet. Nyt sisko vaan sai lisänimen känniääliö ja niin. Yöllä heräilin kaverien ja Miskan soittoihin, sisko ja sen kaveri yritti jostain syystä karata ulos neljän maissa, aamulla känniääliö ja pari emoa ryntäs huoneeseen ja herätti mut. Fiilis oli aika kiva.

Lähettiin keskustaan, pyörittiin siellä, palelin hullun lailla, istuttiin tienposkessa, kaikki oli krapulassa, mulla oli härö olo ku olin ihan normaali... Jossain vaiheessa sit vaihdoin porukkaa, kun Miska laitto viestiä ja ilmotti olevansa tulossa torille. Pyörin loppupäivän niiden kanssa, mentiin Teealle, uitettiin Miska ammeessa ja joo... Totesin, että saunassa on aika kiva istuskella tietyssä seurassa, ja että jos joskus vielä tommosta tehdään, niin ois varmaan viisainta ensin opetella käyttämään kuivausrumpua.

Tykkäsin kyllä. Kiva vappu. Pää on vähän miten on, mietin kaikkea mitä kuulin, jäi muistoja, nyt kylmät väreet hiipii selässä. Ja mmh. Syömiset on taas mitä on... Kirjoitan havainnointitehtävän loppuun, valmistelen näyttösuunnitelmaa ja kirjoitan ohjauksia ylös. Mulla on jo kolme liikunnanohjausta kasassa, kirjoitan ne vielä puhtaaksi silleen, että kehtaan näyttää ne ohjaajilleni ennen kuin vedän niitä. Huomenna kasiin, viideltä pitäis olla Tesomalla. Menee vähän tiukoille, mutta joo. Ei se mitään. Tänään vois lähteä vielä vähän lenkille tonne, metsätielle, pyörällä tai ilman.

Naurattaa. Muisteltiin työpaikkaohjaajan kanssa mun eskaria. Se vaan totes, että sille jäi mieleen sellanen tapaus, kun mun nenä alko vuotaa verta. Ei sille ilmeisesti keksitty syytä, se vaan alko ja siinä ne aikuiset sitten vuorotteli pitkän aikaa mun nenän puristamisen kanssa... Mä olin jo unohtanut sen, siinä pihalla alkoi vain muistua. Muistan että se tuntui tyhmältä, muut meni ulos, mä seisoin siinä, tädit puristi nenää ja suussa maistui veri, haistoin sen ilmassa. Jännä muisto. Siitäkin kymmenen vuotta. Aika menee äkkiä, ja mua mietityttää se Tallinnanreissu... Pitää keksiä jotain, se höpsö vaatii hyvitystä. Kyllä mä sen vielä keksin, jotenkin.