lauantai 7. heinäkuuta 2012

I close my eyes and drift away.

Tukehdu omaan hengitykseesi, menetä näkökykysi omiin kyyneliisi, palellu omaan vapinaasi. Nyt sattuu, mä tiedän että se johtuu syömättömyydestä, mutta miten mä uskaltaisin syödä mitään, kun tiedän että se tulee saman tien ylös järkytyksestä?

Ei mulla taaskaan mitään hätää ole. Mä olen vain hullu, täysin normaali itseni. Muutamaa liikaa houkutellutta spontaania autonallejäämissuunnitelman toteuttamisyritystä rikkaampana. En todellakaan tajua miksi mä ajattelin niin, mä vaan jotenkin menetin kontrollin... Mietin, miten helppoa olisi ollut vain päättää se kaikki. Ei olisi tarvinnut enää hetkeäkään yrittää hillitä itseään, olisin vain päästänyt viimeisistä itsesuojelun rippeistä irti ja ottanut muutaman juoksuaskeleen, mulla oli tilaisuuksia vaikka kuinka paljon. Miksen mä tehnyt sitä? Olisin aiheuttanut seitsemälle henkilölle tuskaa, pelkoa, järkytyksen, traumoja. En tiedä, oliko se oikeasti se syy siihen, että mä pysyin jalkakäytävällä. Ehkä myös se, että se olisi todennäköisesti nähnyt mun kasvot viimeisen hetken ajan... Mä en tiedä. En mä halua tehdä sitä, se vain tuntui siinä tilanteessa liian houkuttelevalta vaihtoehdolta. Helpolta tieltä mulle.

Jälkikäteen istuin päättärillä ja tuijottelin purppuraiseksi värjäytynyttä taivasta. Onko mulla oikeasti tulevaisuutta täällä? Tulenko mä saavuttamaan ainuttakaan tavoitettani tässä elämässä? Tuleeko musta ylioppilas, opiskelenko itselleni ammatin, saanko enää ikinä kirjoitettua mitään, mitä voisi kutsua edes novelliksi, onnistunko ikinä korjaamaan itseäni niin, että pystyn katsomaan peiliin ajattelematta, miten säälittävä ihminen siitä heijastuu takaisin? Itkenkö ikinä onnesta katsoessani jotakuta mulle rakasta ihmistä, tuleeko mun elämässä ikinä olemaan sellaista ihmistä, jota suojelen koko olemuksellani? Mä en halua kenellekään samanlaista elämää kuin itselleni. Mä en tiedä ajatusta, että jossain on ihminen, jonka mieli on samalla lailla hajalla kuin mun omani, jopa pahemmassa kunnossa. Miten mä edes kehtaan valittaa tällaisesta?

Lopetan. Iltapäivällä konfirmaatiokuvaus, mä en jaksa tehdä itselleni mitään. En raahaudu suihkuun, en harjaa hiuksiani, vedän eilisten meikkien päälle uudet tuhrut. Tappelen itseni jotenkin sinne kirkolle, vaikka tiedän varsin hyvin, että se tekee pahaa. Yritän pysyä hereillä huolimatta siitä, että nukuin ehkä paskimmat unet kahteen viikkoon, heräsin pelästyessäni lokkien kirkunaa melkein niin, että itketti. Sairasta, milloin musta tuli näin säikky? Ja minkä takia mä kirjoitan taas biisejä?



I pulled away to face the pain
I close my eyes and drift away
Over the fear
That I will never find a way
to heal my soul
And I will wander until the end of time
Torn away from you


My heart is broken
Sweet sleep, my dark angel
Deliver us from sorrow's hold
Over my heart


I can't go on living this way
I can't go back the way I came
Chained to this fear
That I will never find the way
to heal my soul