torstai 26. heinäkuuta 2012

I survive on the memory of you.

Unetonta. Pyörin vajaan tunnin sängyssä, kunnes päätin ettei kannata edes yrittää, aivot käy kierroksilla ja siinä se. Nyt sitten oon tässä istuskellut ja miettinyt, että mikä tällä maailmalla on nyt hätänä. Just kun mä olen pääsemässä siihen rauhalliseen tilaan, jonka tarvitsen saavuttaakseni edes jonkinasteisen henkisen tasapainon, se pamauttaa kaiken kerralla niskaan. Ihan mielenkiintoinen ilmiö sinänsä. Ei siitä sen enempää.


Edistyminen on vaikea juttu. Häiritsevä. Mä istun muutaman tunnin päivässä sohvalla, tuijotan tylsistyneenä telkkaria ja neulon kivusta välittämättä. Se sattuu, mutten jaksa ajatella sitä. Nosta, neulo, nosta, neulo, toista yhteensä 35 kertaa, käännä työ ympäri, nosta yksi ja neulo 69 silmukkaa nurin, käännä ja toista koko homma. Monta sataa kerrosta, en laske niitä, lasken senttejä. Melkein 110 senttiä jo valmiina, aloitin kahden jälkeen sunnuntai-iltapäivänä. Eli oon istunut telkkarin edessä tällä viikolla enemmän kuin laki sallii. Muutama jakso Skinsiä, muutama dokkari, vähän Frendejä Roosan kanssa. Adelen kaksykkönen läpi pariin otteeseen. Suurinta pudottajaa äitin kanssa kahvin ja lakanoiden taittelun kera. Täytyy tehdä enemmän kuin yhtä asiaa kerrallaan, ja sitten tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. 110 senttiä ei riitä, pitäisi olla ainakin 150. Laiska olo. Nytkin pitäis neuloa...

Tumblr inspaa taas. Huomenna pitäs kattoa pari leffaa, vahtia siskoa ja käväistä pankissa, värjätä hiukset ja siivota. Ja hävetä rahankäyttöä. Ostin tänään ne lasit, ja aloin hihittää bussissa, kun tajusin, etten pysty maksamaan niitä. 104,80 euroa, en pysty maksamaan kortin käyttörajojen takia. Eli fuck, täytyy pyytää iskältä viitisen euroa ja nostaa satanen, ja panikoida, että hukkaan sen matkalla optikolle. Ei näin. Ja piilaritkin tuli tänään, nauroin ja katselin pakettia, laskussa lukee "ÄLÄ MAKSA, AIHEETON" kirssankorkuisin harmain kirjaimin ja siinä on 12 x 5 piilolinssiä. Ja minä vaan nauran ja itken verta, kaheksankymppiä. Enkä edes puhu niistä koulukirjoista, laskettiin tänään mun kirjoja ja se hinta alkoi huippaamaan, että kiva miettiä sama luku tuplasti, Roosakin on lukion ykkösluokkalainen. Kyllä ottaa aivoon.


Vois ehkä mennä tonne parvekkeelle istumaan. Raikasta ilmaa ja hengenahdistuskohtaus, koska unohdin allergialääkkeeni ja iskä on sitä mieltä, että se lääkärissäkäynti vois olla jo aiheellinen... Kivat heinille ja pujolle. Taidan toimia.

Ei kommentteja: