torstai 16. elokuuta 2012

Abandoned zone.

Tosiaan, näin yllättäen vaihdoin taas kerran blogia. Jos mun tekstieni lukeminen vielä kiinnostaa, siirrypä tänne.

torstai 9. elokuuta 2012

Somewhere we go to kill a while.

Pahasti tylsistynyt, väsynyt ja turhautunut fiilis. Leiri oli kiva, erittäin intensiivinen. Tehtiin intensiivistä työtä intensiivisten lasten kanssa intensiivisissä tilanteissa tuntien itsemme hyvin intensiivisiksi, että silleen. En kuvaile tarkemmin, kyllästyin intensiivisyyteen.

Makasin muutaman tunnin sohvalla viltin alla, tuijottelin Skinsiä enkä uskaltanut ottaa kontaktia keneenkään, aloin iltapäivällä itkeä lehteä lukiessani ihan vain siksi, että äiti puhui jotain Hilman kanssa. Pää ei kestänyt. Mä olisin halunnut olla kotiin päästyäni täydellisessä hiljaisuudessa yksin, mutta ei tietenkään. Palelee ja ärsyttää edelleen, eikä se keittiön itkukohtaus ollut tän päivän ainoa. Mutta no, ihan kiva huomata, että pystyn ainakin tällä hetkellä itkemään täysin ilman syytä ja sen jälkeen on vähän tyynempi olo. Niin kuin yläasteella.

Mulla on kiire syksyyn. Haluan ruskan ja haluan paksuja villapaitoja ja pipoja ja huiveja ja säärystimiä ja kämmekkäitä ja villasukkia ja kahvikuppeja ja omenapiirakkaa. Koulukirjoja laukkuun ja syitä käyttää päätään. Onneksi ei tarvitse kauaa odottaa. Nyt voisi käpertyä peiton alle lämmittelemään, varpaat on jäässä ja niskat jumissa ja tavalliseen tapaan hiuskriisi päällä, en tiedä värjäänkö uudemman kerran violetilla vai lopetanko koko homman. Tyhmää.

maanantai 6. elokuuta 2012

Funny day, weird life, creepy mind.

Taas pitäis pakata, huomenna leirille. Huonepikkusiksi taas muutama poika, koska kymmenestä isosesta yksi on poika, ja lapsia on puolet ja puolet. Että mikäs tässä, ei sillä väliäkään ole. Pitää taas vaan koputella ovea ennen avaamista ja pitää omat kamat visusti laukussa piilossa.

Pyöräytin huoneeni eilen ympäri, kalusteet vaihtoi hiukkasen paikkaa. Tekee mieli tehdä muutoksia ihan kaikkeen. Opetella asioita ja tehdä kaikki vähän eri tavalla, paremmin ja huolellisemmin. Eipä siitä pitäis mitään haittaakaan olla. Mielessä on muutama uusi vaatekappale, joitakin meikki- ja hiuskokeiluja, ruokiakin yritän valmistaa, äiti koki elämänsä järkytyksen eilen nähdessään mun paistavan wokkivihanneksia. Olkoonkin, että lopputulos oli vähän kaoottinen, sähläsin Emman kanssa suolat ympäri keittiötä ja rikoin yhden lasin. Ja itkin Emman blondiutta, miten ihminen voi olla niin tyhmä... Eikä se edes itse ymmärrä sitä, ja pitää itseään onnekkaana siksi. Järkyttävää.

Uusi piirroslehtiö, nappasin mukaan alennuksessa olleen vesivärilehtiönkin. Ajattelin virittää aivot ja mielikuvituksen taas toimimaan, ja maalaus on yleensäkin rentouttava tapa tehdä se. Kyllä, vihaan maalausta edelleenkin ja mua inhottaa sen hallitsemattomuus, peruuttamattomuus, mutta se on vapaata. Tavallaan terapeuttista. Katsoo, mitä saan aikaan.


Elämä tuntuu vähän turhankin päättömältä. Mä kaipaan jotain uutta, mutta tavallaan tuttua. Kokemuksen.
Eikä enempää kuolleita lintuja parvekkeelle kiitos.

lauantai 4. elokuuta 2012

We'll never fade away.

Tulinpahan vain ilmoittamaan, että olen hengissä. Tappelin viis ja puol tuntia junassa nukahtamista vastaan, optikko kielsi jyrkästi nukahtamasta piilarit silmissä ja se ois sotkenu unirytmin vielä entistäkin pahemmin. Oikein mukaisa reissu oli, vaikkakin kauhean nopeasti meni ohi. Seuraavan kerran nähdään sitten Placebossa, sen jälkeen pitää kattella. Mutta näin. Ei ole kuvia, en oikein viitsi selittää mitään erikoista, ajattelin ottaa piirroslehtiön käteen ja alkaa töhertää jotakin, koska päätin alkaa kehittää itseäni. Huomenna luvassa kokkausta, pyykinpesua, neulomista ja yleistä säätöä, vois lähteä lenkillekin tai pulahtaa järveen. Kattoo mitä keksii.