torstai 9. elokuuta 2012

Somewhere we go to kill a while.

Pahasti tylsistynyt, väsynyt ja turhautunut fiilis. Leiri oli kiva, erittäin intensiivinen. Tehtiin intensiivistä työtä intensiivisten lasten kanssa intensiivisissä tilanteissa tuntien itsemme hyvin intensiivisiksi, että silleen. En kuvaile tarkemmin, kyllästyin intensiivisyyteen.

Makasin muutaman tunnin sohvalla viltin alla, tuijottelin Skinsiä enkä uskaltanut ottaa kontaktia keneenkään, aloin iltapäivällä itkeä lehteä lukiessani ihan vain siksi, että äiti puhui jotain Hilman kanssa. Pää ei kestänyt. Mä olisin halunnut olla kotiin päästyäni täydellisessä hiljaisuudessa yksin, mutta ei tietenkään. Palelee ja ärsyttää edelleen, eikä se keittiön itkukohtaus ollut tän päivän ainoa. Mutta no, ihan kiva huomata, että pystyn ainakin tällä hetkellä itkemään täysin ilman syytä ja sen jälkeen on vähän tyynempi olo. Niin kuin yläasteella.

Mulla on kiire syksyyn. Haluan ruskan ja haluan paksuja villapaitoja ja pipoja ja huiveja ja säärystimiä ja kämmekkäitä ja villasukkia ja kahvikuppeja ja omenapiirakkaa. Koulukirjoja laukkuun ja syitä käyttää päätään. Onneksi ei tarvitse kauaa odottaa. Nyt voisi käpertyä peiton alle lämmittelemään, varpaat on jäässä ja niskat jumissa ja tavalliseen tapaan hiuskriisi päällä, en tiedä värjäänkö uudemman kerran violetilla vai lopetanko koko homman. Tyhmää.

Ei kommentteja: